Tie ajatuksiin

Chalok Ban Kaon rantaviivalta.

Niin jai kaupungin vilina taakse ja olen saapunut ylla nakyviin maisemiin, mutta miten?

Bangkok on kylla kiva paikka, jotenkin kerta toisensa jalkeen ma pidan siita enemman, mutta se johtuu varmasti myos tottumisesta. Kun on tullut tutuksi paikan kanssa, tietaa hieman missa mikin on, osaa kulkea eksymatta ja tulee tutuksi tapojen kanssa, voi keskittya olemiseen ja tekemiseen kaikenlaisen haslaamisen sijasta. Ja voi luoja miten kauniilta se kaupunki nayttaa illalla. Kun bussimatka etelaan alkoi iltayhdeksalta, ja ajettiin kaupungin lapi ja valtateilla, nain kaikki kauniit valot iltapimeassa. Olin aivan unohtanut, millaisiin fiiliksiin bussimatkat mut viekaan. Kun voi laittaa laput korville, kuunnella hyvaa musiikkia, katsella ulos ja ihmetella maailman menoa, vaipuu kokonaan ajatuksiinsa. Sita miettii niin monet asiat lapi ja parin tunnin paasta elama tuntuu olevan taas taydellisessa jarjestyksessa. Sinkkuelamaa on ollut mullistava sarja, joka ansaitsee monta kiitosta, mutta erioten siita tarkeasta elaman opista, jonka se antaa aivan viimeisessa jaksossaan: Elamasi tarkein ihmissuhde on suhteesi sinuun itseesi. Aamen. Joskus on hyva pysahtya, vaipua mietteisiin ja antaa aikaa sille suhteelle. 
Bussimatkalla valaistuu, pian olen Dalai Lama, jos en lopeta.

Bussimatka kesti ensin 7 tuntia ja sen jalkeen paastiin perille siihen pieneen satamaan, josta vene meidat matkaajat nouti aamuseitsemalta. Tarkoittaa siis kolmen tunnin odotusta. Jos jotain nailla reissuilla oppii pakostakin, niin nukkumaan eriskummallisissa paikoissa. Bussin penkille sain angettya itseeni johonkin kummalliseen sikioasentoon asettaen paani ikkuna"laudalle", sellaiselle 5cm levealle, ja nukahdin siihen. Satamassa oli iso huone, joka oli tarkoitettu lepaamiseen juuri sille kolmen tunnin odottelulla, joka yobussissa matkustaneilla oli, ennen kuin vene tuli meita noutamaan. Viereen asettuneet israelin tytot inisivat, ettei kovalla lattialla voi nukkua ja hyi, tuossahan on muurahaisia. Teuvan tytto tunki tulpat korviin, heitti huivin peitoksi, ylimaaraisen paidan paan alle ja nukahti viidessa sekunnissa. Herasin kolmen tunnin paasta siihen, kun joku ystavallinen jannu potki jalkaan, etta tarttis menna kun varmaan sinakin olet tuohon veneeseen nousemassa.. Well, thank you Sherlock!
Venematka kesti kolme tuntia enka mina sitakaan pysynyt hereilla kokonaan. Vaikka eras suomalaisseurue sita kovasti yritti. Hitto, mita porukkaa! Sellainen kahden perheen pataljoona, johon kuului nelja aikuista ja bussilastillinen kakaroita. Molemmilla pariskunnilla hirvea riita ja lapset sellaisia oikein leppoisia vapaan kasvatuksen tuloksia. Toinen naisista oli niin jumaliste rasittavalla paalla, etta jos olisin ollut rouvan aviomies, olisin ehka tiputtanut leidin yli laidan. Ei ihme, kun sanotaan, etta varmimpia tapoja hankkia avioero on lahtea pitkalle yhteiselle matkalle (Kimi, joskus ihan rehellisesti mietin, etta kiva kun et ole taalla niin ei tarvitse laittaa lusikoita jakoon).

Vene toi meidat siis Ko Taon saarelle. Nimi tarkoittaa kilpikonnasaarta, lahinna saaren muodon vuoksi mutta ko. elaimia voi taalta tavata myos. Asettauduin saaren etelaiselle rannalle, jota suositeltiin rauhallisimpana paikkana olla ja asustella. Sita tama rikkomaton rauha eittamatta on. Muutama majatalo ja kahvila-ravintola, siinapa suunnilleen se. Ko Tao on erityisesti sukeltajien paratiisi silla vedet ovat kirkkaita. Pikaisella vilkaisulla ilmaiskartan mainoksista selvisi, etta pelkastaan paarannalla, joka sijaitsee lansiosassa saarta, on noin 30 sukellusretkia tarjoavaa putiikkia. Taallakin niita on vahintaan yhta monta kuin ravintolaakin. Joka ainoa tapaamani ihminen, thai tai farang, kysyy joko olen sukeltanut tai koska olen menossa? Ja kaikki nayttaa ihan yhta tyypertyneilta, kun kerron, etta en, pelkaan vetta niin paljon, etta minulla on jopa oma metodini suihkussa kaymiseen. Mutta kukapa tietaa vaikka voittaisin pelkoni ja osallistuisin puoli paivaa kestavalle kokeiluretkelle. Ilmoitan kylla sitten lahiomaisille paivan, niin tietavat, etta jos ei mitaan kuulu, voivat ilmoittaa naarausjengille, etta siella olisi yksi beibsu pohjassa.

Minun huoneeni Tropicana Resortin taydellisessa idyllissa.

Asetuin hyvin kauniiseen Tropicana Resortiin, josta huone irtosi 400 bathin eli 10 euron paivahinnalla. Saarilla hinnat ovat korkeammat, mutta se, mita hinnalla sai, oli myos paljon enemman kuin Bangkokissa. Huone on oikein siisti, omalla vessalla ja kylpparilla seka kivalla pienella terassilla. Palvelu paikassa on uskomattoman hyvaa: nimeni opeteltiin jo ensimmaisena paivana liki kaikkien tyontekijoiden keskuudessa ja ystavallinen mies kantoi rinkkani, pyyhkeeni ja peittoni huoneeseen, seka naytti miten kaikki toimii. Paikan oma ravintola on jalleen erinomainen, joten nalissaan ei taaskaan tarvitse olla. Passin ja rahojen sailytys kassakaapissa on ilmaista ja varmasti luotettavaa: nain suuri paikka ei kuse omiin aamumuroihinsa varastamalla heidan huomaansa jatetyista tavaroista.
Minua kylla vielakin jaksaa ihmetyttaa tama tyontekijoiden maara Thaimaassa, oli kyse sitten mista tahansa kaupasta, guest housesta, bussista, jne. Tassakin hotlassa on tyontekijoita arviolta 20. Okei, huoneitakin on varmaan saman verran mutta silti. Bussissa tyontekijoita oli eilen kolme. Useimmissa kaupoissa asiakkaita on vahemman kuin myyjia. Eilen ja tanaan istuin rannalla eraassa hyvin pienessa kahvilassa, jonka brittilaisomistajalla oli toissa kolme thaita. Taidan huomenna kysya hanelta asiasta, koska tasta omasta bisnesajattelunakokulmasta katsoen tuntuu, etta koko tuotto menee palkkakustannuksiin... pakko ottaa selvaa asiasta!

Vahan sielta pilkistaa paikan ravintolapoytia. Taalla muuten saa nukkuakin! Nukahdin eilen aamupalan jalkeen puoleksi tunniksi eika kukaan herattanyt. Jei.. Ehdotan samaa kaytantoa Suomen kapakoihin.

Mikko saapuu paikan paalle huomenaamuna. Lahdin edelta, kun en tiennyt hanen aikatauluistaan (kuulin, etta Burmassa ei puhelin toiminut, joten syy hiljaisuuteen selvisi) mutta tunsin vahan harmia, kun Mikko meinasi skipata koko Ko Taon ja suunnata Thaimaan "niemen karjen" toiselle puolelle. Vaikuttaa kuitenkin silta, ettei mies voinut vastustaa salmiakkipussia, jonka han tietaa odottavan sita, kun huomenaamulla sovittiin aamiaistreffit taman hotellin ravintolaan klo 10.

Tata nakymaa saa katsella ravintolan poydasta. Taidan varata sen aamupalalle!

Kello on vahan yli kolme. Aurinko paistaa viela vajaat pari tuntia. Taidan menna rantaan nauttimaan auringonsateista, kun eivat ole enaa keskipaivan tavoin polttavia.