tiistai 27. joulukuuta 2011

Kerjäläisten Valtakunta

Tapaninpäivän aamuna oli pakko sanoa että tack och adjö ja heittää rinkka selkään Hotel de Mercedeksessä. Pakollinen näköalapaikka Tops View oli nähty edellisiltana ja henkeä salpaavat kaupungin valot, joiden kuvaaminen oli täysin mahdotonta, tsekattu. Cebun kaupunki olisi varmasti antanut enemmänkin jos olisi jaksanut katsella ja etsiä mutta tätä telaketjufeministiä riepoi, kun ei voinut omin päin kulkea missään. Kaikki varoittelivat koko ajan, että älä kulje kadulla yksin, eikä pelkkä länsimaalaisten seura turvaa tuo vaikka porukkaa sopivasti olisikin. Kun on lähtenyt maailmalle Teuvan kiitoradalta, on vähän vaikea joskus sopeutua näihin suhteellisuusjuttuihin, kuten kaupunkien kokoihin ja ennen kaikkea turvallisuuteen. Niinpä kolme yötä Cebussa oli tarpeeksi ja tapaninpäivänä lähdin aamulla satamaan ja lautalle kohti Boholia. Jäljellä oli enää bisnesluokan lippuja, mutta ei silti ryövärin hinnoissa nekään: kahdella kympillä sai tiketin lautalle. Pari tuntia siinä vierähti että uusi paikka oli saavutettu.


"We are like cappucino! You are milk and I am coffee!" sanoi ihana Agnes.

Kiitos Agnesin, eli jouluaattona kaupungilla tapaamani filippiiniläistytön, tiesin mihin suunnata. Agnes neuvoi paikan valinnassa, kun kuuli, mitä kaipaisin: seuraa, elämää, musiikkia, hälinää. Oikea paikka löytyi Alona Beachilta aivan Boholin suuremman saaren kyljestä. Vieläkään ei tosiaan olla missään Pattayalla tai menomestassa muutenkaan, mutta Alona Beachilta löytyy sentään muutamia ravintoloita rannalta, livemusiikkia iltaisin, muutama sukellusklubi (tämä tietää yleensä rinkkamatkailijoita), ja ihmisiä. Suomalaisjengejä näkyy olevan aika monia mutta paljon myös muuta väkeä. Eilen treffasin pari suomalaista jannua ja oli kiva puhua ensi kertaa suomea reissun aikana. Majoituksen sai silti kivan edullisesti hyvin läheltä rantaa, noin 100 m päästä mutta sen verrran etäältä kuitenkin että yöaikaan melu ei häiritse lainkaan. Tai no, meteli ja elämä loppuu ihan viimeistään puoliltaöin: sen jälkeen kaikki putiikit ja pubit on kiinni.


Alona Beach.


Oli pakko saada tuollainen ällödrinksu heti rannalle päästyä. HYI.

Isälle jo kirjoittelin meilissäkin, että apua, mulla on tylsää. Jokunen muukin tyyppi saattoi saada saman valitusvirren. Nyt tilanne kuitenkin erittäin hyvä: Alona Beach oli mitä kaipasinkin, ja tuo hullu Agnes sattui kävellä eilen vastaan - siitäkös riemu repesi. Ilta kului rennosti rupatellen.
En tiedä, kauanko viivyn Boholilla, mutta voi tässä tovi kulua... Ranta on viriili ja näin utelias persoona voi helposti kuluttaa pari päivää pelkästään ohikulkijoita katsellen. Sen jälkeen voi sitten käydä vaikkapa katsomassa tarsier-apinoita ja Chocolate Hillsit. Kuulin suomalaisjannuilta myös mielenkiintoisesta guest housesta keskellä viidakkoa. Bohol taitaa tarjota enemmän kuin uskoisikaan!


Hintansa väärttiä sanon minä, kun kuuden euron lasagne tekee kaksi ihmistä tyytyväiseksi. Ikävä kyllä kuvan mielipuolisen onnelliselta näyttävä viinin ystävä liittyy tapaukseen.

Olen muuten pohtinut pitkään suhtautumistani kerjäläisiin. Manilassa tuntui, että joka ainoa lapsi oli opetettu ojentamaan kätensä ja ottamaan koiranpentuilmeen välittömästi, kun näkivät turistin. Niihin en helposti lankea, eikä rahaa heru. Mutta jouluaaton yksi tapaus jäi mieleeni ja kaihertaa vieläkin. Olin illalla syömässä italialaisessa ravintolassa, ja lasagneannos oli aivan liian suuri. Puolet siitä jäi syömättä ja tarjoilijat laittoivat sen kysymättä muovirasiaan ja pussiin. Toki otin ruoan mukaan ja heitin laukkuun. Myöhemmin illalla kaupungilla kohtasin varmaan viidentoistaikäisen kehitysvammaisen pojan, joka ei kerjännytkään rahaa vaan ruokaa. Niin, niinhän ne aina tietysti sanovat, mutta kun tämä poika nimenomaan osoitti lähellä ollutta ruokapaikkaa, ja kysyi, josko voisin hakea hänelle ruokaa. Kysyin, pitikö hän lasagnesta mutta kysymys ei mennyt ihan perille asti: poika tuskin oli koskaan maistanutkaan italialaisherkkua. Otin annokseni laukusta ja annoin sen hänelle. Painavan kiitoksen jälkeen poika katosi salaman nopeasti sivukujalle syömään annosta sormin. Hänen luoma katse ikäänkuin porautui minuun enkä tiedä, olenko nähnyt sellaista kiitollisuutta koskaan. Olisin itse todennäköisesti heittänyt annoksen roskiin päästyäni hotellille, koska nälkä ei ollut mutta seuraavaan päivään se ei säilyisi lämpimässä huoneessa. Jos niin pienellä eleellä voi auttaa toista niin paljon, auttamisessa ei voi olla mitään kyseenalaistamista. Tapaus mietityttää. Mikä on teidän suhtautumisenne kerjäämiseen? Aukeaako lompakko vai etsittekö mielummin ruokaa avun pyytäjälle? Vai onko helpompaa jatkaa kulkuaan? Jos ette matkaile alueilla, joissa kerjäläisiä on, miten suhtaudutte asiaan ylipäätään?

perjantai 23. joulukuuta 2011

Jossain On Kai Joulu


Parin viime vuoden ja tämän reissun eroavaisuuksista suurin on tietysti maa, jossa kuljen, mutta sitä kautta sanoisin seuraavana uskonnon. Se vaikuttaa paljon, ja etenkin joulun aikaan tämän huomaa. Vuonna 2009 Laosissa koko joulua ei edes juuri huomannut, mitä nyt jotkut pitivät tonttulakkeja päässä ja rannalle kerääntyi paljon länsimaalaisia nuoria yhteen illan viettoon. Viime vuonna Thaimaassa joulun huomasi hiukan selvemmin, olinhan saarilla, joissa turisteja liikkuu melko paljon. Mutta Filippiinit lyö muut laudalta, sillä maan valtauskonto on katolilaisuus, ja he viettävät joulua aivan kuten mekin. Tähän mennessä asian laidan on huomannut lähinnä joulumainoksista, ostoshysteriasta, joululauluista ja noista tonttulakeista. Joulupukkia ei kylläkään ole näkynyt yhdenkään kaupan edessä karkkia jakamassa - ja ehkä se tällä helteellä on ihan järkevää. Vielä en osaa sanoa, vaikuttaako joulu palveluihin tai tähän omaan turistin arkeeni mitenkään. Jotkut putiikit tai esimerkiksi nettikahvilat olivat sulkeneet ovensa tänään aattona mutta en tiedä miten pitkään ovat kiinni, tai onko esimerkiksi huomenna joka kioski suljettuna. Jännä nähdä! Perustarpeisiin kun kuuluu kuitenkin vain uni ja ruoka, olen turvassa: huone on maksettu kahdeksi yöksi ja hostellin ravintola nyt ainakin on auki. Kirjat on ikävä kyllä luettu, mutta sanaristikkolehdissä on tyhjiä sivuja.


Lentokoneen ikkunasta matkalla Cebuun. Vähän eri maisemat kuin kotona Teuvalla....
Sijantinani siis tällä kertaa Cebu City eli Cebu-saaren pääkaupunki. Aika vilkas, 800 000 asukkaan kaupunki on tervetullut vaihtelu saarella loikoiluun. Täällä siis ainakin pari seuraavaa yötä mutta luulen, että jos kaupunki jää näin "kylmäksi" kuin mitä ensi vaikutelma on antanut ymmärtää, vaihdan tapaninpäivänä paikkaa Boholin saarelle, jonne pääsee kätevästi lautalla. Kaupunkeihin on vaikea saada kosketusta: joka puolella on väkeä, kiire, melua. Pitäisi ylittää tie ja se tulee tehdä pirun nopeasti jos meinaa, mutta kun ei edes tiedä, minne on menossa, alkaa turhautuminen. Pidän aasialaisista kaupungeista, niissä on jokin hauska viehätyksensä: kaiken sen pärinän, kuumuuden ja hajujen sinfonian alla on jotain säpinää, joka saa adrenaliinin virtaamaan ja minut hereille. Saarilla on tietysti oma rauhansa ja viihdyn siellä riippumatossa kirjaa lukemassa, mutta kahden viikon makuuhaavojen jälkeen kaipaa jo hälinääkin. Saas nähdä, mitä Cebu tarjoaa minulle joulun pyhien ajan! Ainakin hyvää ruokaa ja punaviiniä, kiitos, että tuntuisi edes hieman joululta.



Underground Riverin suulta. Ja ei kun potskilla sisään!
 Jos kelataan ajassa muutama päivä taaksepäin ja palataan Sabangiin, voin todeta, että seuraavan kerran sinne, kun mulla on honeymoon tai ei enää ikinä. Sabang oli juuri sellainen nukkuneen rukous hohhoijaa, jollaista kaipaa vastanainut pariskunta, joka voi kuluttaa viikon katsomalla toisiaan silmiin. Koska paikalle nyt oli kuitenkin tultu, oli ainakin nähtävä Underground River ennen kuin voi lähteä pois. Noin kymmenellä eurolla pääsi veneellä kohteeseen ja takaisin sekä sai kierroksen joella. Pimeässä luolassa kuvausolosuhteet olivat hieman surkeat, joten pari kuvaa ohessa antamaan viitettä, miltä siellä ehkä näytti. Omin silmin kohde oli toki hieno ja mielenkiintoinen, mutta kyllä tämän Pessimisti-Pirkon on nyt kysyttävä, että ihanko maailman seitsemän luonnonihmeen arvoinen kohde? Kuudentoista ikäisenä olin Mallorcalla tippukiviluolia ihailemassa ja se oli noin viisi kertaa hienompi paikka kuin tämä, eivätkä tippukiviluolat ole maailman ihmeiden listalla.




Sellaiselta näytti sisäpuolella. Luolaston korkein kohta 64 m ja leveyttä joella noin 10-15 metriä.

On aika toivottaa hyvää joulua kotipuoleen. Lähettelen tuosta muutaman meilin samaa toivotellakseni mutta toivottavasti tätä kautta kulkeutuu monelle kotipuolessa ikävöidylle. Olette rakkaita. Nauttikaa joulun pyhistä, hyvästä ruoasta, kiireettömyydestä, toisistanne. Filippiiniläinen sanoo notta "Maligayang Pasko!" ja niin minäkin!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vieri Vesi Vieri

Washi-myrsky ei ole runnellut suinkaan koko Filippiinejä vaan täällä Palawanissa paistaa taas aurinko. Parin pilvisemmän ja sateisemman päivän jälkeen tuntuu ilma taas raikkaammalta hengittää. En pistänyt sadetta ja tuulta yhtään pahakseni mutta tokihan Mindanaon saaren ikävät tapahtumat saavat mielen mustaksi. Pidetään yhdessä peukkuja, että luonnonvoimat hellittävät ja ihmiset pääsevät koteihinsa rakentamaan asuinpaikkojaan taas kerran uudelleen. Sain muutamia huolestuneita viestejä koto-Suomesta ja ilokseni voin kertoa, että täällä voidaan hyvin! Filippiineille iskee keskimäärin noin 20 hirmumyrskyä vuodessa, se on vain yksinkertainen fakta, jonka kanssa voi elää. Ainakin 93 miljoonaa kansalaista elää. Se on vähän kuin uutisointi siitä, että Suomessa on lunta ja pakkasta talvella.. nii-in? Sellaista se on, siellä sitä ja täällä tätä. Toki pysyttelen vaarallisilta alueilta poissa ja arvostan henkikultaani, mutta paluulennon päivämäärää en nyt lähde vaihtamaan yhden puhurin vuoksi.



Nämä ihanat lapset olivat juttuseuraani El Nidolla. Uskokaa minua, heidän englanninkielen taitonsa on parempi kuin monen ranskalaisturistin...
 El Nido oli sellainen, kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää: rauhan tyyssija. Rannalla, jossa asustelin, oli neljä guest housea. Loput oli paikallista asutusta, mutta sitäkin oli melko vähän. Pari hassua ja hiljaista majataloa ei tee rantaa vilkkaaksi ja Corong beachilla saikin nauttia ihan rauhaisasta elosta. Muutama päivä meni ihan vain lukiessa ja rentoutuessa, yhden vietin veneessä laguunikierroksella. Asia on tehty jo ennenkin selväksi, mutta voin edelleen korostaa, ettei vesi ole ihan luontevin elementti minulle. Mutta hitto soikoon, kun käsillä on Filippiinit ja saaren ympäristössä useita jumalaisia laguuneja, joita pääsee katsomaan, on vain parasta tukkia suunsa ja istua paattiin. Kyllä kannatti! Tämä postaus on kuvitettu laguunikierroksen maisemissa otetuilla otoksilla. Harmillista, ettei parista pienestä laguunista saanut kuvia, koska niihin täytyi uida, enkä omista vedenpitävää laukkua, jonne kameran olisi saanut. Mutta voin kertoa, että suurten kivisaarten välistä tai jopa sisältä löytyvistä laguuneista ei puutu kuvauksellisuutta. Secret lagoon esimerkiksi oli uskomattoman kaunis pieni lampi, jonne päästäkseen oli ryömittävä vähän kallion seinämästä sisään. Aurinko antoi valoaan laguuniin yläilmoista ja kymmenien metrien korkuiset kiviseinät ympäröivät lampea. Koko päivän kestäneen venematkan kohteena oli siis muutama laguuni, kaksi "salaista rantaa" ja snorklausta. Hintaa tällaisella retkellä on 700 pesoa eli pyöristäisin 14 euroon. Hinta sisältää myös lounaan, joka valmistettiin ja syötiin toisella noista rannoista.



Aamun tuulenvire oli vielä suopea mutta päivän edetessä saimme mekin hieman tuta, mitä yltyvä tuuli täällä tarkoittaa. Vaikka vesi olisi kuinka kiva elementti, ei kuvissa näkyvässä veneessä istuminen keskellä Etelä-Kiinan meren aallokkoa ole hauska hetki, ei. Laguuneissa oli petollisen rauhallista ja tyyntä, mutta heti avoimemmille vesille seilattuamme laineet löivät kiviin valtavalla voimalla. Matkustaja Leppäniemi nieleskeli ja kirosi mielessään kaikkia perkeleen Aasian reissuja, kun voisi tykätä hiihtämisestä Lapissa.



Sunnuntaiaamuksi ostin lipun pikkubussiin Sabangiin. Kuulin, että suoraa reittiä ei ole mutta bussi jättää minut johonkin paikkaan X, josta on jatkoyhteys Sabangiin. Koska en tiennyt, mikä paikka X on ja kauanko sinne kestää ajaa, nautiskelin vain tyytyväisenä mp3-soittimen annista ja mutkaisesta vuoristotiestä. Muutaman tunnin kuluttua maisemat alkoivat olla taas kovin tuttuja... ihan kuin lähestyisimme Puerto Princesaa, josta olin El Nidoon lähtenyt? Kuskilta kysyttäessä vastaus oli "Oh, you are going to Sabang? This van is going to Puerto Princesa." No tietysti, sehän sattui. Ei auttanut muu kuin istua auton kyydissä ja mennä takaisin lähtöpisteeseen. Ikävä kyllä iltapäivän auto Sabangiin oli jo täynnä, joten jäin saaren pääkaupunkiin taas yhdeksi yöksi ja ostin lipun aamuksi. Ei sekään tietysti ihan niin yksinkertaisesti mennyt. Jos aamuseitsemältä noutamaan sovittu bussi ei ole vielä klo 7.50 saapunut paikalle, se ei todennäköisesti koskaan tulekaan. Onneksi ostin lipun guest housesta, jossa yövyin ja jonka ovella seisoin bussia odottamassa, sillä guest housen leidi hoiti minut toisella kyydissä bussiasemalle ja sieltä pääsin matkaan. Pari tuntia autossa ja Sabang oli saavutettu.



Perjantaiksi minulla on lentolippu Puerto Princesasta Cebun saarelle, jossa vietän joulua. Saari on Palawania vilkkaampi. Ehkä se sopii jouluun? Kenties siellä tapaa muitakin matkailijoita, joita olisi kiva tavata? Täällä niitä on melko vähän vielä, kun high season on kuulemma vasta tammikuusta eteenpäin.

Mutta perjantaihin asti siis sijaintina Sabang. Tiedossa ainakin vesielementtejä taas! Sabangissa on yksi maailman ihme (muukin kuin Tiina kanootissa), ainakin mikäli uskomme "maailman seitsemää uutta luonnonihmettä", jotka on kai jo äänestetty. Täältä nimittäin löytyy maanalainen joki, jota pitkin on tarkoitus veneillä keskiviikkona. Katsotaan, mitä säiden haltija on asiasta mieltä. Ainakin nyt ilma on melko tyyni ja aurinko lämmittää.

torstai 15. joulukuuta 2011

Matkalla Aurinkoon

Manila, Filippiinit.
 31 tuntia sen jälkeen, kun olin painanut siskon oven kiinni lauantaiaamuna Vantaalla, saavuin Manilaan Friendly's Guest Houseen. Matkan teko sujui mallikkaasti. Väsy nyt tietenkin oli, mutta onneksi sai nukuttua aina siellä ja täällä, kuten koneissa tai Dubain lentokentän lattialla sopivassa hiljaisessa nurkassa. Matkassa ei mitään erityistä mainittavaa, guest housekin aika perussettiä: kallis huone tasoonsa nähden, kuten pääkaupungeissa (tai isoissa kaupungeissa ylipäätään) aina on. Mutta majatalon kattoterassilla istui miellyttävästi lukien kirjaa, käyttäen nettiä, juoden kahvia. Hauska huomata muuten, että tuntuu olevan maan tapa, että majataloissa kahvi ja tee ovat ilmaisia ja aina saatavilla. Friendly's Guest Housen kattotasanteella oli myös kiva keittiö kaikkien käytössä. Kun pari yötä oli nukuttu pääkaupungissa, oli aika siirtyä lomalle. Univelka oli jo taitettu, vaikka luulin sen vievän taas kolme päivää, kuten aiemmilla reissuilla. Mutta ei, nyt selvisin nopeammin oikeille aikakoodeille (joka täällä siis GMT +8).

On parasta mainita muutama seikka Filippiineistä heti alkuunsa, niin saadaan faktat tietoon. Kyseessä siis saarivaltio, jolla jonkin laskuopin mukaan 7107 saarta. Kun katselee maan karttaa, voisi vetää rajavedon pääsaarista johonkin 15-20 saareen. Nämä siis isompia saaria, joilla elinkeinoa, asutusta yms. Seitsemään tuhanteen on arvatenkin laskettu kaikki laskuveden aikaan näkyvät kiven nyppylätkin.
Jengiä tuollaiset 93 miljoonaa, josta 11,5 miljoonaa asuu pääkaupungissa. Mustatukkaista ja tummahipiäistä hiihtäjää siis näkyy paljon, porukkaa on melko tavalla. Kansalla on luonnollisesti oma kielensä, tagalog, josta noin 170 eri väännelmää ja murretta. Valtion kieliksi mainittu myös englanti sekä 11 muuta kieltä. 90% asukkaista kristittyjä, heistä jopa 80% roomalaiskatolilaisia. Aika yllättävä tieto! Tämä seikka erottaa heti Filippiinit muista Aasian maista, joissa on tullut vierailtua. Valuutta peso, jonka kurssi euroon suurinpiirtein sellainen että 1 euroa = 53 pesoa ja hilut päälle. Itse pyöristän 1=50 niin pysyy lyhyellä matematiikallakin perässä.


Palawan, El Nido.
Toinen asia, joka erottaa Filippiinit esimerkiksi Thaimaasta, jossa nyt on parina talvena tullut hengailtua niin pohjoisessa kuin etelässäkin, on turismin määrä ja sen tuomat sivuseikat. Epäreilu vertauspohja ehkä, kun puhutaan turismin suorastaan runtelemasta Thaimaasta, johon on tehty jos jonkinlaista pakettimatkaa jo vuosikaudet, mutta se lienee maa, jonka tavat ja tyylit ovat useammalla lukijalla hallussa tai tiedossa, kuin esim. Kambodzan, jos lähtisin siihen vertailemaan. Filippiinit on siis huomattavasti vähemmän turistoitunutta maata. Toki länsimaalaisia näkyy katukuvassa siellä täällä mutta ei missään tapauksessa sellaisessa mittakaavassa kuin esimerkiksi Thaimaassa. Olen pohtinut syitä ja tullut siihen tulokseen, että suorien lentojen puute ja pienet kentät voivat olla yksi syy. Saaret ovat upeita mutta niille päästäkseen on otettava pieniä paikallisia reittikoneita, jollaisella itsekin matkustin tiistaina Palawanin saarelle. Kun ei ole turismia, ei ole turismin mukanaan tuomia vaikutuksia - niin hyviä kuin huonojakin. Eilen teki niin pirusti mieli irkkukahvia, oikein hyvällä viskitujauksella ruoan päätteeksi. Arvatkaas löytyikö? Tai kun vertailee palveluja, ravintoloiden määrää jne. Thaimaahan, ymmärtää, että Filippiinit vasta harjoittelevat turismia. Samalla asiassa on paljon hyvää: vaikeinta itselleni on uskoa, ettei joka ainoa henkilö, jonka kanssa asioit, yritä kusettaa. Thaimaan matkailun jälkeen on oppinut, että korvat menevät lukkoon, heti kun joku tuktuk-kuski pölähtää nurkan takaa tai sammakkofiguureja myyvä nainen ilmestyy eteesi ravintolassa, rannalla, kadulla, missä ikinä liikutkin. Reissun lopussa onkin mielenkiintoista summata, pitääkö neljän ensimmäisen päivän arvio paikkaansa: olisiko todella niin, että filippiiniläiset eivät vielä hoksaa kinua länkkäriltä kaikkea irti?

Thaimaalaisten vitutus turisteihin on kasvanut aivan aiheesta, sitä en kiellä, mutta on hauska huomata, miten filippiinot ovat niin avoimen kiinnostuneita meistä turisteista, haluavat jutella, katsella, ihmetellä. Hymyilevät syyttä ja ovat uteliaita. Itse sain taas kaikki Puerto Princesan koulutytöt puolelleni ihan vain vaalealla hipiällä ja hymyllä, jota koristi hammaskoru (seikka joka muuten täällä päin tuntuu aiheuttavan aina hämmästystä).
Asia, joka taasen vaatii lisää tottumista, on teitittely. "Yes, madam". "Sure, madam". "Of course, madam". "You're welcome, madam". Neiti toimitusjohtaja toki kiittää ja kumartaa mutta ei nyt herranjumala liioitella! Mutta minkäs teet, madam, he ovat siihen tottuneet. Täällä madam/sir on Suomessa "niin halusiksä jotaki vai?"

 
Rantahuone. Tämän lähemmäksi ei veden viivaa päässyt.
 Sellaisia mietteitä reissun alkutaipaleelta. Sitä on siis jatkunut vasta sunnuntaista, joten raportoitavaa ei ole. Manilasta otin lennon Palawanin saarelle, Puerto Princesaan, joka on sen pääkaupunki. 80 minuutin lento oli kiva ja kivuton (ja niillä oli koneessa arvontaa! En vain yhtään tajunnut mistä on kyse, niin en varmaankaan osallistunut). Kuuden tunnin minibussimatka El Nidoon sen sijaan ei ollut ihan kiva ja kivuton, kun koko matka ajettiin vuoristotietä. Ensimmäisellä reppureissulla Thaimaan pohjoisessa matkustettiin Mikon kanssa Chiang Maista Paihin, ja kerroimme matkasta täällä. Samanlainen oli tämäkin matka mutta kesti vain hieman kauemmin. Mutta, ehkäpä paratiisit ovat hieman hankalan matkan päässä. Kuten koko Filippiinit? Kuten Palawanin El Nido ja hiljainen ranta, jolle ystävällinen kuski minut vei? Pyysin rauhallista rantaa, mökkiä aivan rantaviivalta. Katsokaapa mitä sain. Vajaalla parilla kympillä sai upean kämpän, jossa oma kylppäri. Vesi kylmää, sähköt poissa aamukuudesta iltapäiväkahteen, kuten koko kylässä. Rauhaisaa ja alkeellista - kyllä se on ihmisen hyvä olla taas!


Auringonlaskun aikaan, kuva otettu omalta terassilta.

Paitsi kahvi, myös wi-fi on ilmainen asukkaille. Hidas nettiyhteys, mutta en minä muuta odottanutkaan. Se kuitenkin takaa kuulumisia. Palataanpa, kun olen tehnyt jotain muutakin kuin lukenut Stieg Larssonia ja hikoillut.

Kiitos, kun tulit taas lukemaan. Reissua kestää helmikuun alkuun, pysy mukana ja jätä puumerkkiäsi kommentteihin!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Viimeinen Valitusvirsi

Bangkok, Bangkok, Bangkok.... Kaupunki, joka marraskuussa 2009 ahdisti, vitutti, itketti ja pelotti. Silloin saavuin ensimmaista kertaa Aasiaan, ensimmaista kertaa matkalle rinkan kanssa yhdessa kaverini Mikon kanssa. Saatiin majoitus Hollannin ajoilta tutulta vaihtokaveriltani Jaanalta, ja kun koko kaupunki ja ensikosketus Aasiaan oli outo, muistan Jaanan lohduttaneen matkaajaa seuraavalla lauseella: "Ensivaikutelma Bangkokista on kaaos, kamala ja hikinen helvetti, mutta mita enemman sita oppii tuntemaan ja tarkastelemaan, sita enemman huomaa, etta kyseessa on hallittu kaaos ja sita oppii rakastamaan." En voisi enempaa kompata Jaanaa tanaan. Nautin Bangkokin vilinasta, aanista, tuoksuista, ihmisista, paikoista. 11 miljoonan ihmisen asuttama kaupunki ei jata kylmaksi.

Hieman ennen auringonlaskua....
Ja sen aikaan. Kuvattuna Golden Mountain-temppelilta.
 Mutta jos palataan viela takaisin lauantaihin ja matkaani Koh Lantalta tanne paakaupunkiin.. Junamatka alkoi iltapaivalla puoli kahdelta ja tiedossa oli siis 16 h matkustamista raiteilla. Paikka ylapedista irtosi hintaan 570B eli 14,50 euroon. Pedit laskettiin alas iltakahdeksan aikaan eli ennen aamuviiden heratyskaskya ehtii nukkua mukavasti, jos uni tulee. Kahdeksaan saakka seuraa minulle piti tapaamani canadalaisnainen, joka oli asunut viimeiset 3,5 vuotta Japanissa tyoskennellen englannin opettajana. Japanin kulttuurista kiinnostuneena tunnit vierahtivat nopeasti, kun sain kuulla monia tarinoita ja faktoja japanilaisesta elamantyylista. Tassa taas korostui pointti, joka matkustamisessa on hienoimpien asioiden joukossa: ihmiset, joita tapaat ja tarinat, joita kuulet.

Ei sita tilaa nyt liikaa ole, mutta kylla siella parjaa...
Aamuvarhaisella paasin tuktukilla katevasti haluamaani osoitteeseen, guest housen huoneeseen ottamaan viela pari tuntia unta ennen markkinahulinaa. Lahdin nimittain toistamiseen Chatuchakin viikonloppumarkettiin. Edellisen tarinan marketista voi vielakin lukea vanhasta blogista taalla. Talla kertaa homma pysyi huomattavasti paremmin hanskassa eika tarvinnut haveta omaa tavarakuormaansa: ikava kylla tama tarkoittaa kotipuoleen sellaisia terveisia, etta tuliaislasti ei ole mitaan viime vuoteen verrattuna.

Seka maanantai etta tiistai kuluivat myos tasta Bangkokin hulinasta nauttien, vahan shoppaillen, syoden, elokuvateatterissa, istuskellen ja ihmetellen. Tanaan ostelin viimeiset kulutusjuhlan uhrit laukun painoksi ja ihmettelin meren elavia Ocean Worldissa Siam Paragonin ostoskeskuksessa. Kun vesipelkoinen naikkonen valttamatta halusi paasta jotenkin osalliseksi upeaa vedenalaista maailmaa, oli otettava muut keinot kayttoon. Nyt on enaa jaljella yksi pakollinen visiitti optikkoliikkeessa ja olen valmis pakkauspuuhiin ja nukkumaan. Tilailin silma- ja aurinkolasit maanantaiaamuna ja ne saa noutaa tunnin kuluttua liikkeesta. Kiinnostuneille tiedoksi; jos nakokykynne on kutakuinkin sama kuin sammakolla, suosittelen silmalasireseptin hankkimista ennen Aasian maihin lomalle lahtoa. Silmalasit saa kahdessa paivassa, laatu on erinomainen, liikkeissa asioiminen helppoa kun tyontekijat osaavat englantia melko hyvin, ja hinta tietysti edullinen.. Oma tilaukseni verottaa tilia 350 euroa - ja ei, en kitsastellut yhdessakaan valinnassa sangoissa tai linssien hionnassa.

Ti-di-di-di-di-di-di-di-di-di... jannitysmusiikkia. Hai on kylla komea ilmestys.

Ajatella, etta tama Ocean World on ostoskeskuksen alakerrassa! Kuka tietaa Vaasan Rewell Centerin johtajan nimen?.. Voisin soittaa ja heittaa pari kehitysehdotusta. Parkkihalli veks ja vahan vetta tilalle!
Tilintekoa voisi summata tahan muutenkin... Eli, se kysymys, joka esitetaan aina reissusta palaavalle: paljonko meni rahaa? Oma reissuni kesti siis viisi viikkoa ja matkustelin saarilla, joissa hinnat ovat hieman korkeammat kuin sisamaassa luonnollisesti siita syysta, etta kaikki tarvikkeet taytyy kuljettaa saarille maista. Majoitushintoja lukijat jo tietavatkin, sellaista 7-10 euroa olen maksanut yolta. Ruokaan kuluu paivassa mita tahansa parin euron ja parin kymmenen euron valilla. Paikasta toiseen siirtyminen on hintavaa, koska polttoaine on kallista. Summa summarum, tilin saldo on tonnin vahemman kuin tullessa. Tahan tuhanteen euroon on poka syoty, juotu, nukuttu ja tehty mita huvittaa. Jossain paikassa rahaa meni vahemman, tuli syotya paikallisia ruokia edullisella hinnalla, tuli luettu terassilla baarissa istumisen sijaan, jne. ja sitten taas toisissa paikoissa, kuten Ko Samuilla, elama laitettiin ranttaliksi eika mietitty yhtakaan setelia, jonka lompakostaan pois antoi. Tonniin ei sisally viimeisten paivien ostoshulinaa - silla ei ole mitaan tekemista matkustamisen kanssa, se tyydyttaa ainoastaan omia materialistisia himojani.

Edullisen ruoan vaihtoehtoja: ei kannata antaa muovituolien ja -astioiden hamata tai karsastaa kadun varren sijaintia - naissa ruoka on yleensa todella hyvaa ja hinnat edullisia.
Thaimaan maine halpana lomapaikkana on hieman harhaista. Kylla taalla rahaa saa menemaan niin paljon kuin sita lompakossa riittaa mutta elama onnistuu myos pienilla kuluilla. Valintoja, valintoja, valintoja.. Reissaajien piirissa puhutaan kahdesta kasitteesta: travelling ja holiday. Taman kuulin useasti, kun joku punnitsi valintoja kahden hintatason valilla - kyse saattoi olla viinilasillinen vs. paikallinen olut, huone jaetulla suihkulla ja vessalla vs. oma kylpyhuone tai halpa paistettu riisi+kana-annos vs. grillattu liha. Yksinkertaisesti kyse on siita, milla budjetilla matkaan on lahdetty. Toiset haluavat matkustaa pitkaan ja nain ollen valitsevat aina edullisimmat vaihtoehdot. Toiset, kuten mina talla kertaa, tietavat, paljonko tililla on rahaa ja antavat palaa sen mukaan. Budjetti on silti hyva olla, ettei tarvitse herata karuun todellisuuteen pankkiautomaatin luona, kun masiina ei anna setelin setelia ja matkaa olisi viela jaljella. Oma laskelmani oli, etta 30e saa paivassa kulua. No, 35 paivaa kertaa 30 euroa = 1050 euroa. Tuohon hintaan kun lisaa lento- ja junaliput, koko viiden viikon lomailusta piti maksaa 2000 euroa. Kylla on nyt sitten kiva menna maanantaina toihin tienaamaan...

Sellainen oli meikalaisen viimeinen valitusvirsi.. Aamulla heratyskello laulaa puoli viidelta, taksi noutaa tasalta ja kotimatka voi alkaa. Vastassa Helsinki-Vantaalla on ystava talvitakin ja -kenkien kanssa odottamassa, aikaa on mukavasti suuuuuurelle kahvikupilliselle ennen junaan nousemista. Viela jos Kimami voisi hakea ruisleipaa kaupasta niin kotiinpaluu olisi taydellinen? Ja Finnair lentaa, lentaa ajallaan, ei hukkaa laukkuja, VR ei myohasty tai tormaa hirveen, mutta se nyt olisi jo liikaa vaadittu...

Kiitos jokaiselle lukijalle mukana olosta. Kiva, kun olette lukeneet tarinointiani! Pian nahdaan, mussukat. Kiitan ja kumarran, matka oli jalleen kasittamattoman upea. Jos siella joku reppumatkalle halajava Aasiasta unelmoiva tata lukee ja miettii, rohkaistuisiko lahtemaan yksin, sanon etta tartu hetkeen, lahde, koe ja ela, nauti ja ihmettele. Aina voi palata takaisin.
"Ihminen katuu enemman asioita, joita jatti tekematta kuin niita, joita teki."

perjantai 7. tammikuuta 2011

Ruokaa, Ei Aseita

Hyva ruoka, parempi mieli. Siina on kylla elaman suuria totuuksia katketty yhteen mainoslauseeseen. Meikalaisen paremmin tuntevat tietavat, etta siina vaiheessa, kun mun on nalka, alkaa huumori loppua kaikilta. Nalka voi yllattaa vartin varoitusajalla eika siina sitten paljon enaa naurata. Olen kylla hammastyttavan huono ihminen sietamaan tuota ihmismielemme voimakkainta tunnetta.

No, onneksi Thaimaassa ei ole pelkoa nalkiintymisesta. Ruoka on erinomaista ja terveellista, sita saa aivan joka paikasta ja se on edullista. Omia suosikkejani thaimaalaisessa keittiossa ovat papaijasalaatti, nuudelikeitot, keltainen curry seka kaikki, missa yhdistetaan kana, ananas seka cashew-pahkinat - se vain on sekoitus, joka ei kertakaikkiaan voi menna pieleen. Annoshinnat vaihtelevat paikasta riippuen: ilta-aikaan markkinoilta tai katukeitton kojusta ostettu ruoka maksaa noin 0,75-1,5 euroa, ravintolassa samasta sopasta maksetaan likipitaen tuplahinta. Katukeittioissa ruoka on yleensa paitsi hieman parempaa, myos tulisempaa. Ravintoloissa sen sijaan osataan jo varautua ulkomaalaisten herkkyyteen voimakkaille mausteille, joten niita vahennetaan ja tulisempaa makua haluavat loytavat mm. kuivatut chilit tai mausteiset kastikkeet ravintolan poydilta.

Ranskalaiskauneutta kolmessa sukupolvessa. Syntymapaivasankari keskella.
 Ruoasta on helppo puhua parin viime paivan jalkeen silla aikani on vierahtanyt sen parissa aika tiiviisti. Keskiviikkoiltana sain kutsun osallistua syntymapaivajuhliin guest housemme ravintolassa. Merkkipaivaansa juhli vanha ranskalaisrouva, jolle hanen tyttarensa ja vavynsa jarjestivat yllatysjuhlat. Pitkaan poytaan katettiin kaikenlaista hyvaa syotavaa ja vaki kutsuttiin koolle. Vietimme leppoisan ja mukavan illan hyvan ruoan, juoman ja keskusteluiden parissa.


Kokkikurssin opettajamme Paba kertoo thaimaalaiskeittion yrteista.
Eilen, torstaina, osallistuin jo mainitsemalleni kokkauskurssille. Kyseessa oli neljan tunnin rykaisy thaimaalaisen keittion saloihin tunnetussa 20-vuotisjuhlaa juuri viettaneessa ravintolassa, Roi Thaissa. Opastajanamme oli 20-vuotta kokkina tyoskennellyt mies, Paba, joka ei ollut ravintolakoulun penkkeja paljon kuluttanut, mutta tehnyt ruokaa elaakseen liki koko aikuisikansa. Neljassa tunnissa saimme kattavan tietopaketin thaimaalaiskeittion mausteista, tavoista maustaa ja koko ruoanlaiton ideologiasta. Kokeilimme perinteisen thaimaalaiskeittion keittovalineita ja maistelimme yhta ja toista. Opettajamme opastuksella valmistimme kolme ruokalajia:

Alkuruoka: tuoreita kevatkaaryleita ja inkivaaripohjainen kastike niille.

Sitten paastiin siihen pad thaihin, jonka jokainen Thaimaan kavija aivan pakostakin tietaa...

Ja viimeisena kalaa tamariinikastikkeessa. Jestas, etta oli hyvaa...
Kokkikurssi oli hauska kokemus. Vaikka ei mikaan keittion ihme olisikaan tai ruoanlaitto mitenkaan erityisesti ole intohimo, kylla kokkikurssille osallistuminen voi silti olla hyva ohjelmanumero lomalle! Kursseja jarjestetaan liki jokaisessa paikassa, jossa matkustajia vain on. Oman kurssini hinta oli 1350B eli 33,50 euroa. Silla sai neljan tunnin mittaisen kattavan kurssin, reseptit itselle mukaan, todistuksen kurssin kaymisesta, kolmen ruokalajin lounaan (tosin jos on oikein huono kokki, tama voi olla rangaistus) ja jalkiruoaksi hedelmia seka yhden 2,5 dl pakkauksen valitsemaansa valmista currya.

Jottei ruokakuvioista vahemmalle paassyt, lahdin viela eilen engantilaispariskunnan mukaan Time for Lime -nimiseen ravintolaan illalla. Kyseisen paikan ruoka on kuulemma tunnettu erinomaisuudestaan, enka voi kylla vastaankaan sanoa. Lisaksi paikan voitto menee lyhentamattomana paikallisen, vapaaehtoisvoimin toimivan Animal Rescue Centerin pyorittamiseen. Kuuden ruokalajin tasting menu oli hauska tapa syoda kattava illallinen: pienia annoksia, joista tuli kylla aivan tayteen, kun niita soi kuusi.... Eipahan paase talla kertaa kukaan sanomaan, etta olisi kiloja jaanyt reissukohteeseen, kun tulen kotiin.

Huomenna jaa Koh Lanta taakse. Pikkubussi noutaa minut aamuseitsemalta ja matka kay kohti Trangin kaupunkia, Thaimaan sisamaahan. Juna lahtee puoli kahden aikaan ja siita alkaa viidentoista ja puolen tunnin zuk-zuk-zuk-zuk-zuk-zuk-zuk-zuk-zuk... Pitakaa peukkuja, etten tipahda ylapedista!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Vapaa Ja Yksin

Oli pakko jakaa teidan kanssanne tama kuvasarja - niin huikaisevat olivat maisemat eilen. Mieleni lepaa Koh Lantalla. En voi kuin suositella taydesta sydamestani.











Sellaista ruotsalaisten valloittamalle Koh Lantan saarelle. Ihanaa olla valilla yksin. Lahdin matkaan viideksi viikoksi yksinani aika monestakin syysta. Paallimmaisena kaikista oli halu olla ja hengahtaa. Hektinen ja valilla ylisosiaalinen elama kuluttaa, ja itsekas hiljaisuutta kaipaava ihminen uupuu valilla kaikkeen haslinkiin. Reissu on ensimmainen yksin tekemani lomamatka, joten asiat olivat hieman outoja ja tuntuivat aluksi jopa pelottavilta. Mutta nain neljan viikon jalkeen voin sanoa, etten vaihtaisi paivaakaan pois. Vaikka reissulaukku pakattiin yksin ja varsinaista matkaa kuljen ihan itsekseni, en edes muista milloin olisin viimeksi ollut paivan puhumatta kenellekaan, tutustumatta kehenkaan. Matkailijoihin tutustuu, yhteisia mielenkiinnonkohteita on jo heti alkuunsa ainakin yksi, toisten kanssa vietetaan tunti tai pari, joidenkin kanssa hujahtaa yhtakkia viikko. Mutta nyt tarvitsee taas hengitystilaa... Koh Lanta vaikuttaa taydelliselta siihen tarkoitukseen. Aikaa on viela lauantaiaamuun.

PS. Varasin kokkauskurssin huomiselle. Kattaako matkavakuutus palovahingot?

maanantai 3. tammikuuta 2011

Kaksi reittiä yksi suunta

Kirjoittaja varoittaa jo etukateen pitkasta ja puuduttavasta kertomuksesta, joten lukeminen vain omalla vastuulla. Kommenttiboxi ei ole avoinna valituksille.

Eihan se nyt mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Mutta hyvin kaytiin kuitenkin!
Tarkoituksenani oli suunnata Koh Phi Phin saarelle sunnuntaiaamuna, mutta kohtalo puuttui peliin, jos sopii kayttaa kenties kuluneinta mahdollista ilmaisua. Sunnuntaiaamuna laukku oli kylla pakattu ja seisoin kuudelta odottamassa taksikyytia, kun tanskalaiskaveri vaikeroi portaita alas ja ilmoittaa, ettei voi lahtea mihinkaan muualle kuin sairaalaan. Hanen matkansa oli tarkoitus suunnata Ko Taolle uudelleen sukeltamaan mutta moskiiton puremista alkanut harmiton vaiva aityi pahemmaksi tulehdukseksi. Lopputulos oli sunnuntain vaikeroiva, kuumeinen kaveri, joka hadin tuskin enaa kaveli jalallaan. Taytyy myontaa, etta mina jopa hetken mietin, etta lahden taksin mukaan ja kohti saaria, kunnes minuutin miettimisen jalkeen tajuntaan iski heratys, etta mita pirua? En kai mina nyt ketaan jata outoon paikkaan yksin selviamaan sairaalareissusta! Kaikki muut tuttavat olivat jo lahteneet, joten oli selvaa, etta ilmoitin guest housen respaan, etta kiitos mutta ei kiitos tanaan. Katsellaanpa huomenna uudelleen. Sitten lahdettiin taksilla International Hospitalia herattamaan. Kymmenen minuuttia myohemmin olimme herattaneet koko sairaalan henkilokunnan (vasyneet sairaanhoitajaystavani, jos nukuttaa, aina voi hakea toihin Thaimaahan!) ja jalkapuoli paasi tutkimuspoydalle laakarien naureskeltavaksi. Moskiiton puremien infektiot ovat niiden typerien palovammojen ja kolariruhjeiden jalkeen seuraavaksi yleisin syy tulla hoidettavaksi. Vaikka sita kuinka paljon toitotetaan, etta ala nyt hyva ihminen raavi sita puremaa paskaisilla sormillasi, ei sita usko... ei millaan, kun se kutittaa niin vietavasti.
Talla kertaa tanskalaisjannu selvisi pienella harmilla: sukeltaminen tietysti kiellettiin aivan ehdottomasti, matkaan annettiin uskomaton maara antibiootteja ja kipulaakkeita, kouraan lyotiin lasku (2500 B, 60 e) ja peraan puisteltiin paata. Saatanan turistit.

Joten, vastaisuuden varalle pari vinkkia: Anna niiden moskiiton puremien olla. Jos on pakko tehda sille jotain, levita tiikerisalvaa (tiger balm, myydaan ihan joka paikassa), puhalla, painele, piereskele vaikka mutta ala kynsi sita. Ala mene turistikeskuksen apteekkiin sen jo valmiiksi tulehtuneen puremasi kanssa vaan etsi laakari. Huonosti englantia puhuvat apteekkarit eivat paranna voiteillaan tilannetta todennakoisesti yhtikas mitenkaan, vaan kay niin kuin tassakin tapauksessa, kun laakari sairaalassa kysyi, onko haavakohtiin levitetty jotain ja tanskalaisjannu otti repustaan salvansa - laakarin kommentti oli tyhjentava "Just please STOP."


Olin aivan varma, etta se menetetty matkalippu oli yhta kuin menetetty 650 bathia (16,25e), joten menin ostamaan uutta lippua samasta paikasta seuraavalle aamulle. Sanat "changeable" tai "money back" ovat Thaimaassa normaalitilanteessa taytta hepreaa mutta talla kertaa emantamme onnistui yllattamaan matkaajat: minun lippuni vaihdettiin ilman eri kustannuksia seuraavalle aamulle ja tanskalaisjannu sai omastaan  rahat takaisin mutta joutui etsimaan tiketin Bangkokiin muualta.

Olen viime reissusta alkaen ajatellut, etta varaukset ovat aivan turhia: aina loytyy majapaikka, bussilippu, tilaa viela yhdelle.... Kunnes tama vuosi koitti. Ei, en vielakaan ole tehnyt ainoatakaan huonevarausta, enka aio tehdakaan, mutta matkalippujen kohdalla niin oli toimittava. Kun tanskalaisystava yritti saada junalippua laheisesta Surat Thanin kaupungista Bangkokiin, matkatoimiston neiti ilmoitti hymyillen, etta seuraava vapaa lippu on 9 paivan paasta. YHDEKSAN! Bussilipun onnistui saamaan hyvilla suhteille kahden yon paahan - talloinkin kyseessa oli yksi useista ylimaaraisista ruuhkabusseista, joiden lippuhinta oli luonnollisesti korkeampi. Tajusin oman tilanteeni siina samalla: halusin takaisin Bangkokiin sunnuntaiaamuksi, jotta ehtisin viela viikonloppumarkkinoille, mutta kuvio alkoi kuulostaa hieman hankalalta.. Koska oli paastava lahemmas Trangia, josta junani lahtisi matkaan, en malttanut odottaa paasya saarille selvittelemaan tilannetta.

Lauttamatkalla Koh Lantan saarelle.
Matka paasi alkamaan maanantaiaamuna ilman kuumehoureisia reissukavereita, joten nousin taksiin ja 10 tunnin (lue: vahintaan 12 h, ihan sama mita se neiti siella lipputoimistossa sanoi) matka saattoi alkaa. Kaikki sujui kuta kuinkin mutkitta. Mita nyt vaihdettiin bussia harva se hetki, kimakka aani huusi valilla Krabia, valilla Phuketia, valilla Koh Lantaa tai Phi Phia ja kuhunkin paikkaan halajavat seurasivat perassa. Mina luulin koko ajan haluavani Koh Phi Phille mutta mieli muuttui eraassa bussissa, kun vapaa istumapaikka loytyi paikallisen kaverin vieresta. 30-vuotias Pey on asunut vuosia Yhdysvalloissa, on kotoisin Bangkokista ja tyoskentelee nyt Koh Lantalla. Pey omistaa internet-kahvilan ja auttaa lukuisia turisteja: hanella nimittain lienee paras mahdollinen tieto koko saaren palveluista ja majoituksista - tyyppi on kirjoittanut taskupokkarikokoisen oppaan saaren tarjonnasta. Ilmainen opas aukeaa netissa (taalla) ja kirjoja on saatavilla saarelta ja satamista. Kun ystavallinen jannu alkoi sitten jutella uuden vieruskaverin kanssa bussissa, ja kuuli, etten mina ole varannut majoitusta Phi Philta mutta sinne olisin kovasti paatani  tunkemassa, tarttui Pey puhelimeen ja pirautti parille ystavalleen. Kuulin, etta saari on niin taynna, etta ihmiset ovat viimeisina oina nukkuneet rannoilla, ravintoloissa, missa vain tilaa on ollut. Hinnat ovat jopa kuusinkertaistuneet: surkea huone, joka ennen maksoi 500 B on nyt jopa 3000 B! Eihan se tietenkaan ole hullu joka pyytaa....
Siina bussimatkalla sitten laitettiin suomityton matkakuviot uusiksi. Paatin koettaa vaihtaa viimeista lauttatikettiani Koh Lantan saarelle - ja se onnistuikin paikallista kielta osaavan herran avulla helposti, ja menna hiljaisemmalle rannalle rentoutumaan viela ennen hulinapaivia Bangkokissa. Pey soitteli minulle ja parille muulle matkustajalle majoitusta ja jarjesti minulle viela junalipunkin lauantaille.

Tasta perussiistista guest housesta irtosi simppeli huone 7,5 eurolla yolta. Ja mika parasta? Heraan aaltojen aaniin: ikkunani on rantaan pain.

Taalla, naissa maisemissa, pitaisi viettaa aikaa lauantaiaamuun saakka. Kukonlaulun aikaan pitaisi sitten taas nousta ja lahtea suorittamaan yksi era 20h matkustamista. Mutta siihen asti... ei paskemmat oltavat.

Koh Lanta Klong Nin Beach.
Nyt taytyy varmistella junalipun toimitus- tai noutokuviot, loydettava uusi kirja luetun tilalle, kysella kokkauskurssia huomiselle ja otettava oooooikein rento asento joistakin noista rantatuoleista. Palaillaanpa viela viikon aikana!

lauantai 1. tammikuuta 2011

Apinatarhaan

..eika ikina pois, kuten Neumann sanos. Mun oli kylla paastava poiskin. Apinat on ahdistavia.. Vahan niin kuin iso lauma adhd-lapsia.


Ko Samuin viikko on kulunut niin nopeasti, etta hammastyttaa. Taytyy sanoa, etta turistirysassa on ehdottomasti puolensa. Parin viikon makoilemisen jalkeen huvitti nahda, tehda ja kokea. Juuri sita Ko Samui pystyi tarjoamaan innokkaalle matkaajalle, joka oli saanut jo tarpeekseen riippumatosta ja rantapalmun katveesta! En itse viihtyisi taalla enaa pidempaan, liki viisi kokonaista paivaa alkoi olla jo maksimimaara, mutta siksi aikaa paikka oli loistava.

Chaweng Beachin paakatu.
Sanan "turistirysa" kaytto arsyttaa joitakin, ja tiedostan sen. Oma luokitukseni sanan kaytolle on aikalailla tuo ylla nakyva kuva. Taalta loytyy PizzaHutia, McDonalsia (24/7 auki tietenkin.. ja delivery, jos ei jaksa itse hakea!), Subwayta, Starbucksia, futisbaareja innokkaille potkupallon kannattajille, varmaan jokaisen maan kotiruokaa tarjolla (suomalaisversiota edustaa Sibelius-ravintola, jossa en nyt kylla talla kertaa vieraillut, joten kokemuspohja paikasta nolla), jne... Ymmartanette, mita ajan takaa. Mutta kolikolla on kaantopuolensa. Kun selkaan alkoi ilmestya makuuhaavoja parin viikon loysailysta, oli pakko saada aktiviteetteja. Ko Samui tarjosi meille viiden viime paivan aikana mm. apinateatteria, thai boxingia, shoppailua, helkkarin hyvaa ruokaa, pitkia kavelyretkia, kalastajakylavierailua, paikallisen supermarketin hammastelya...

Laheisen Fisherman's Villagen kierreltyamme tutkimme karttaa ja bongasimme sielta Monkey Theaterin. Ei hitto, sehan oli nahtava. Kartassa etaisyys naytti kovin lyhyelta, joten viitattiin huuteleville taksikuskeille kinnasta ja paatettiin suorittaa matka jalkaisin. Well, note to myself: ala luota karttaan, joka on piirretty vahan sinne pain. Kiva tietysti, kun saasti sen euron ja hikoili kolmenkymmenen asteen lammossa keskipaivalla reilun tunnin niin etta paassa suhisi, kun perille paasi. Mika vesipullo?

Perilla odotti vahan puskissa piilotteleva apinateatteri, joka luonnollisesti ryosti melkoisen hinnan lipuillaan, mutta kun sinne asti oli raahauduttu, lippu oli ostettava (300B, 7,5e). Itseasiassa apinateatteri oli ainakin itselleni hieman sivuosassa silla keskityin kovin paljon muuhun. Taman suuren perheen pihamaa oli taynna kaikenlaista pyorijaa. Okei, kolmisen kymmenta apinaa paaosassa mutta mahtui mukaan myos porsas, pari krokotiilia, riikinkukko ja pari muuta erikoista hoyhenelajaa. Mikas siina, ihan leppoisia pikkukotielaimia.

Lipun hinta oli yhdentekeva samassa, kun minulle hihkaistiin saaren pienimmasta apinavauvasta ja tarjottiin sita syliin. Siina se pallopaa makasi kadellani pitkan tovin.

Mista voin hankkia oman apinavauvan? Jos joku tietaa, ota yhteys tiina.l@apinavauvalovers.com
Roc'n'roll baby, yeah!

Apinateatterin lisaksi olemme paasseet osallisiksi urheilujuhlaa. Ei, emme istuneet brittipubissa Manua kannustamassa, vaan lahdimme katsomaan jotain niin perinteista thaimaalaista urheilua, kuin olla ja saattaa. Kyseessahan oli siis tietysti Muay Thai eli thaiboxing. Toisen rivin paikat aivan ringin vierelta maksoivat 1350 bathia (n. 33,50e) per istuva persus. Elamys oli koko rahansa arvoinen! Hitto, mika tunnelma stadionilla oli, kun tuhatpainen yleiso kannustaa omiaan, paikassa on kuuma kuin huonosti lammitetyssa ruotsalaisessa saunassa, ilma on tupakansavusta katkera ja paikalla oleva orkesteri soittaa tunnelmamusiikkia. Kyseessa oli joku kauden finaali, joten tunnelma lienee parempi kuin normaalissa turnausillassa, mutta tanne lahtijoille suosittelen kokemusta koko sydamestani.


Kiire vauhdittaa taman kertaista postaustani. Sovittu tapaamisaika alkaa kolmen minuutin kuluttua, on siis juostava. Ko Samui jaa taakse huomenna kun heratyskello laulaa 05.30 ja puolta tuntia myohemmin taksi noutaa minut guest houselta. Tiemme tutuiksi tulleiden ystavien kanssa eroavat taas. Me-muoto kirjoituksessani viittaa seuraani - olen todennut, etta tanskalaisethan ovat ihan kunnon ihmisia.
Oma tieni kay kohti Koh Phi Phin kuvan kaunista saarta. Katsotaan, saako suomitytto majoitusta vai taytyyko ruveta kayttamaan mielikuvitusta... paikka saattaa olla viela joulun ja uuden vuoden jaljilta taynna. Janna nahda.

Vuoden 2011 ensimmaiset minuutit. Mina ja Margarita. 


Ylla olevan kuvan myota terveisia kotiin: uuden vuoden juhlinta ei lahtenyt lapasesta, olen hengissa ja kovin terve, talla kertaa ei varastettu kameraa tai puhelinta, enka ole torttoillyt muutenkaan niin etta pitaisi ruotsalaiseksi itsensa valehdella.

Oikein hyvaa alkanutta vuotta jokaiselle lukijalle!