tiistai 27. joulukuuta 2011

Kerjäläisten Valtakunta

Tapaninpäivän aamuna oli pakko sanoa että tack och adjö ja heittää rinkka selkään Hotel de Mercedeksessä. Pakollinen näköalapaikka Tops View oli nähty edellisiltana ja henkeä salpaavat kaupungin valot, joiden kuvaaminen oli täysin mahdotonta, tsekattu. Cebun kaupunki olisi varmasti antanut enemmänkin jos olisi jaksanut katsella ja etsiä mutta tätä telaketjufeministiä riepoi, kun ei voinut omin päin kulkea missään. Kaikki varoittelivat koko ajan, että älä kulje kadulla yksin, eikä pelkkä länsimaalaisten seura turvaa tuo vaikka porukkaa sopivasti olisikin. Kun on lähtenyt maailmalle Teuvan kiitoradalta, on vähän vaikea joskus sopeutua näihin suhteellisuusjuttuihin, kuten kaupunkien kokoihin ja ennen kaikkea turvallisuuteen. Niinpä kolme yötä Cebussa oli tarpeeksi ja tapaninpäivänä lähdin aamulla satamaan ja lautalle kohti Boholia. Jäljellä oli enää bisnesluokan lippuja, mutta ei silti ryövärin hinnoissa nekään: kahdella kympillä sai tiketin lautalle. Pari tuntia siinä vierähti että uusi paikka oli saavutettu.


"We are like cappucino! You are milk and I am coffee!" sanoi ihana Agnes.

Kiitos Agnesin, eli jouluaattona kaupungilla tapaamani filippiiniläistytön, tiesin mihin suunnata. Agnes neuvoi paikan valinnassa, kun kuuli, mitä kaipaisin: seuraa, elämää, musiikkia, hälinää. Oikea paikka löytyi Alona Beachilta aivan Boholin suuremman saaren kyljestä. Vieläkään ei tosiaan olla missään Pattayalla tai menomestassa muutenkaan, mutta Alona Beachilta löytyy sentään muutamia ravintoloita rannalta, livemusiikkia iltaisin, muutama sukellusklubi (tämä tietää yleensä rinkkamatkailijoita), ja ihmisiä. Suomalaisjengejä näkyy olevan aika monia mutta paljon myös muuta väkeä. Eilen treffasin pari suomalaista jannua ja oli kiva puhua ensi kertaa suomea reissun aikana. Majoituksen sai silti kivan edullisesti hyvin läheltä rantaa, noin 100 m päästä mutta sen verrran etäältä kuitenkin että yöaikaan melu ei häiritse lainkaan. Tai no, meteli ja elämä loppuu ihan viimeistään puoliltaöin: sen jälkeen kaikki putiikit ja pubit on kiinni.


Alona Beach.


Oli pakko saada tuollainen ällödrinksu heti rannalle päästyä. HYI.

Isälle jo kirjoittelin meilissäkin, että apua, mulla on tylsää. Jokunen muukin tyyppi saattoi saada saman valitusvirren. Nyt tilanne kuitenkin erittäin hyvä: Alona Beach oli mitä kaipasinkin, ja tuo hullu Agnes sattui kävellä eilen vastaan - siitäkös riemu repesi. Ilta kului rennosti rupatellen.
En tiedä, kauanko viivyn Boholilla, mutta voi tässä tovi kulua... Ranta on viriili ja näin utelias persoona voi helposti kuluttaa pari päivää pelkästään ohikulkijoita katsellen. Sen jälkeen voi sitten käydä vaikkapa katsomassa tarsier-apinoita ja Chocolate Hillsit. Kuulin suomalaisjannuilta myös mielenkiintoisesta guest housesta keskellä viidakkoa. Bohol taitaa tarjota enemmän kuin uskoisikaan!


Hintansa väärttiä sanon minä, kun kuuden euron lasagne tekee kaksi ihmistä tyytyväiseksi. Ikävä kyllä kuvan mielipuolisen onnelliselta näyttävä viinin ystävä liittyy tapaukseen.

Olen muuten pohtinut pitkään suhtautumistani kerjäläisiin. Manilassa tuntui, että joka ainoa lapsi oli opetettu ojentamaan kätensä ja ottamaan koiranpentuilmeen välittömästi, kun näkivät turistin. Niihin en helposti lankea, eikä rahaa heru. Mutta jouluaaton yksi tapaus jäi mieleeni ja kaihertaa vieläkin. Olin illalla syömässä italialaisessa ravintolassa, ja lasagneannos oli aivan liian suuri. Puolet siitä jäi syömättä ja tarjoilijat laittoivat sen kysymättä muovirasiaan ja pussiin. Toki otin ruoan mukaan ja heitin laukkuun. Myöhemmin illalla kaupungilla kohtasin varmaan viidentoistaikäisen kehitysvammaisen pojan, joka ei kerjännytkään rahaa vaan ruokaa. Niin, niinhän ne aina tietysti sanovat, mutta kun tämä poika nimenomaan osoitti lähellä ollutta ruokapaikkaa, ja kysyi, josko voisin hakea hänelle ruokaa. Kysyin, pitikö hän lasagnesta mutta kysymys ei mennyt ihan perille asti: poika tuskin oli koskaan maistanutkaan italialaisherkkua. Otin annokseni laukusta ja annoin sen hänelle. Painavan kiitoksen jälkeen poika katosi salaman nopeasti sivukujalle syömään annosta sormin. Hänen luoma katse ikäänkuin porautui minuun enkä tiedä, olenko nähnyt sellaista kiitollisuutta koskaan. Olisin itse todennäköisesti heittänyt annoksen roskiin päästyäni hotellille, koska nälkä ei ollut mutta seuraavaan päivään se ei säilyisi lämpimässä huoneessa. Jos niin pienellä eleellä voi auttaa toista niin paljon, auttamisessa ei voi olla mitään kyseenalaistamista. Tapaus mietityttää. Mikä on teidän suhtautumisenne kerjäämiseen? Aukeaako lompakko vai etsittekö mielummin ruokaa avun pyytäjälle? Vai onko helpompaa jatkaa kulkuaan? Jos ette matkaile alueilla, joissa kerjäläisiä on, miten suhtaudutte asiaan ylipäätään?

perjantai 23. joulukuuta 2011

Jossain On Kai Joulu


Parin viime vuoden ja tämän reissun eroavaisuuksista suurin on tietysti maa, jossa kuljen, mutta sitä kautta sanoisin seuraavana uskonnon. Se vaikuttaa paljon, ja etenkin joulun aikaan tämän huomaa. Vuonna 2009 Laosissa koko joulua ei edes juuri huomannut, mitä nyt jotkut pitivät tonttulakkeja päässä ja rannalle kerääntyi paljon länsimaalaisia nuoria yhteen illan viettoon. Viime vuonna Thaimaassa joulun huomasi hiukan selvemmin, olinhan saarilla, joissa turisteja liikkuu melko paljon. Mutta Filippiinit lyö muut laudalta, sillä maan valtauskonto on katolilaisuus, ja he viettävät joulua aivan kuten mekin. Tähän mennessä asian laidan on huomannut lähinnä joulumainoksista, ostoshysteriasta, joululauluista ja noista tonttulakeista. Joulupukkia ei kylläkään ole näkynyt yhdenkään kaupan edessä karkkia jakamassa - ja ehkä se tällä helteellä on ihan järkevää. Vielä en osaa sanoa, vaikuttaako joulu palveluihin tai tähän omaan turistin arkeeni mitenkään. Jotkut putiikit tai esimerkiksi nettikahvilat olivat sulkeneet ovensa tänään aattona mutta en tiedä miten pitkään ovat kiinni, tai onko esimerkiksi huomenna joka kioski suljettuna. Jännä nähdä! Perustarpeisiin kun kuuluu kuitenkin vain uni ja ruoka, olen turvassa: huone on maksettu kahdeksi yöksi ja hostellin ravintola nyt ainakin on auki. Kirjat on ikävä kyllä luettu, mutta sanaristikkolehdissä on tyhjiä sivuja.


Lentokoneen ikkunasta matkalla Cebuun. Vähän eri maisemat kuin kotona Teuvalla....
Sijantinani siis tällä kertaa Cebu City eli Cebu-saaren pääkaupunki. Aika vilkas, 800 000 asukkaan kaupunki on tervetullut vaihtelu saarella loikoiluun. Täällä siis ainakin pari seuraavaa yötä mutta luulen, että jos kaupunki jää näin "kylmäksi" kuin mitä ensi vaikutelma on antanut ymmärtää, vaihdan tapaninpäivänä paikkaa Boholin saarelle, jonne pääsee kätevästi lautalla. Kaupunkeihin on vaikea saada kosketusta: joka puolella on väkeä, kiire, melua. Pitäisi ylittää tie ja se tulee tehdä pirun nopeasti jos meinaa, mutta kun ei edes tiedä, minne on menossa, alkaa turhautuminen. Pidän aasialaisista kaupungeista, niissä on jokin hauska viehätyksensä: kaiken sen pärinän, kuumuuden ja hajujen sinfonian alla on jotain säpinää, joka saa adrenaliinin virtaamaan ja minut hereille. Saarilla on tietysti oma rauhansa ja viihdyn siellä riippumatossa kirjaa lukemassa, mutta kahden viikon makuuhaavojen jälkeen kaipaa jo hälinääkin. Saas nähdä, mitä Cebu tarjoaa minulle joulun pyhien ajan! Ainakin hyvää ruokaa ja punaviiniä, kiitos, että tuntuisi edes hieman joululta.



Underground Riverin suulta. Ja ei kun potskilla sisään!
 Jos kelataan ajassa muutama päivä taaksepäin ja palataan Sabangiin, voin todeta, että seuraavan kerran sinne, kun mulla on honeymoon tai ei enää ikinä. Sabang oli juuri sellainen nukkuneen rukous hohhoijaa, jollaista kaipaa vastanainut pariskunta, joka voi kuluttaa viikon katsomalla toisiaan silmiin. Koska paikalle nyt oli kuitenkin tultu, oli ainakin nähtävä Underground River ennen kuin voi lähteä pois. Noin kymmenellä eurolla pääsi veneellä kohteeseen ja takaisin sekä sai kierroksen joella. Pimeässä luolassa kuvausolosuhteet olivat hieman surkeat, joten pari kuvaa ohessa antamaan viitettä, miltä siellä ehkä näytti. Omin silmin kohde oli toki hieno ja mielenkiintoinen, mutta kyllä tämän Pessimisti-Pirkon on nyt kysyttävä, että ihanko maailman seitsemän luonnonihmeen arvoinen kohde? Kuudentoista ikäisenä olin Mallorcalla tippukiviluolia ihailemassa ja se oli noin viisi kertaa hienompi paikka kuin tämä, eivätkä tippukiviluolat ole maailman ihmeiden listalla.




Sellaiselta näytti sisäpuolella. Luolaston korkein kohta 64 m ja leveyttä joella noin 10-15 metriä.

On aika toivottaa hyvää joulua kotipuoleen. Lähettelen tuosta muutaman meilin samaa toivotellakseni mutta toivottavasti tätä kautta kulkeutuu monelle kotipuolessa ikävöidylle. Olette rakkaita. Nauttikaa joulun pyhistä, hyvästä ruoasta, kiireettömyydestä, toisistanne. Filippiiniläinen sanoo notta "Maligayang Pasko!" ja niin minäkin!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vieri Vesi Vieri

Washi-myrsky ei ole runnellut suinkaan koko Filippiinejä vaan täällä Palawanissa paistaa taas aurinko. Parin pilvisemmän ja sateisemman päivän jälkeen tuntuu ilma taas raikkaammalta hengittää. En pistänyt sadetta ja tuulta yhtään pahakseni mutta tokihan Mindanaon saaren ikävät tapahtumat saavat mielen mustaksi. Pidetään yhdessä peukkuja, että luonnonvoimat hellittävät ja ihmiset pääsevät koteihinsa rakentamaan asuinpaikkojaan taas kerran uudelleen. Sain muutamia huolestuneita viestejä koto-Suomesta ja ilokseni voin kertoa, että täällä voidaan hyvin! Filippiineille iskee keskimäärin noin 20 hirmumyrskyä vuodessa, se on vain yksinkertainen fakta, jonka kanssa voi elää. Ainakin 93 miljoonaa kansalaista elää. Se on vähän kuin uutisointi siitä, että Suomessa on lunta ja pakkasta talvella.. nii-in? Sellaista se on, siellä sitä ja täällä tätä. Toki pysyttelen vaarallisilta alueilta poissa ja arvostan henkikultaani, mutta paluulennon päivämäärää en nyt lähde vaihtamaan yhden puhurin vuoksi.



Nämä ihanat lapset olivat juttuseuraani El Nidolla. Uskokaa minua, heidän englanninkielen taitonsa on parempi kuin monen ranskalaisturistin...
 El Nido oli sellainen, kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää: rauhan tyyssija. Rannalla, jossa asustelin, oli neljä guest housea. Loput oli paikallista asutusta, mutta sitäkin oli melko vähän. Pari hassua ja hiljaista majataloa ei tee rantaa vilkkaaksi ja Corong beachilla saikin nauttia ihan rauhaisasta elosta. Muutama päivä meni ihan vain lukiessa ja rentoutuessa, yhden vietin veneessä laguunikierroksella. Asia on tehty jo ennenkin selväksi, mutta voin edelleen korostaa, ettei vesi ole ihan luontevin elementti minulle. Mutta hitto soikoon, kun käsillä on Filippiinit ja saaren ympäristössä useita jumalaisia laguuneja, joita pääsee katsomaan, on vain parasta tukkia suunsa ja istua paattiin. Kyllä kannatti! Tämä postaus on kuvitettu laguunikierroksen maisemissa otetuilla otoksilla. Harmillista, ettei parista pienestä laguunista saanut kuvia, koska niihin täytyi uida, enkä omista vedenpitävää laukkua, jonne kameran olisi saanut. Mutta voin kertoa, että suurten kivisaarten välistä tai jopa sisältä löytyvistä laguuneista ei puutu kuvauksellisuutta. Secret lagoon esimerkiksi oli uskomattoman kaunis pieni lampi, jonne päästäkseen oli ryömittävä vähän kallion seinämästä sisään. Aurinko antoi valoaan laguuniin yläilmoista ja kymmenien metrien korkuiset kiviseinät ympäröivät lampea. Koko päivän kestäneen venematkan kohteena oli siis muutama laguuni, kaksi "salaista rantaa" ja snorklausta. Hintaa tällaisella retkellä on 700 pesoa eli pyöristäisin 14 euroon. Hinta sisältää myös lounaan, joka valmistettiin ja syötiin toisella noista rannoista.



Aamun tuulenvire oli vielä suopea mutta päivän edetessä saimme mekin hieman tuta, mitä yltyvä tuuli täällä tarkoittaa. Vaikka vesi olisi kuinka kiva elementti, ei kuvissa näkyvässä veneessä istuminen keskellä Etelä-Kiinan meren aallokkoa ole hauska hetki, ei. Laguuneissa oli petollisen rauhallista ja tyyntä, mutta heti avoimemmille vesille seilattuamme laineet löivät kiviin valtavalla voimalla. Matkustaja Leppäniemi nieleskeli ja kirosi mielessään kaikkia perkeleen Aasian reissuja, kun voisi tykätä hiihtämisestä Lapissa.



Sunnuntaiaamuksi ostin lipun pikkubussiin Sabangiin. Kuulin, että suoraa reittiä ei ole mutta bussi jättää minut johonkin paikkaan X, josta on jatkoyhteys Sabangiin. Koska en tiennyt, mikä paikka X on ja kauanko sinne kestää ajaa, nautiskelin vain tyytyväisenä mp3-soittimen annista ja mutkaisesta vuoristotiestä. Muutaman tunnin kuluttua maisemat alkoivat olla taas kovin tuttuja... ihan kuin lähestyisimme Puerto Princesaa, josta olin El Nidoon lähtenyt? Kuskilta kysyttäessä vastaus oli "Oh, you are going to Sabang? This van is going to Puerto Princesa." No tietysti, sehän sattui. Ei auttanut muu kuin istua auton kyydissä ja mennä takaisin lähtöpisteeseen. Ikävä kyllä iltapäivän auto Sabangiin oli jo täynnä, joten jäin saaren pääkaupunkiin taas yhdeksi yöksi ja ostin lipun aamuksi. Ei sekään tietysti ihan niin yksinkertaisesti mennyt. Jos aamuseitsemältä noutamaan sovittu bussi ei ole vielä klo 7.50 saapunut paikalle, se ei todennäköisesti koskaan tulekaan. Onneksi ostin lipun guest housesta, jossa yövyin ja jonka ovella seisoin bussia odottamassa, sillä guest housen leidi hoiti minut toisella kyydissä bussiasemalle ja sieltä pääsin matkaan. Pari tuntia autossa ja Sabang oli saavutettu.



Perjantaiksi minulla on lentolippu Puerto Princesasta Cebun saarelle, jossa vietän joulua. Saari on Palawania vilkkaampi. Ehkä se sopii jouluun? Kenties siellä tapaa muitakin matkailijoita, joita olisi kiva tavata? Täällä niitä on melko vähän vielä, kun high season on kuulemma vasta tammikuusta eteenpäin.

Mutta perjantaihin asti siis sijaintina Sabang. Tiedossa ainakin vesielementtejä taas! Sabangissa on yksi maailman ihme (muukin kuin Tiina kanootissa), ainakin mikäli uskomme "maailman seitsemää uutta luonnonihmettä", jotka on kai jo äänestetty. Täältä nimittäin löytyy maanalainen joki, jota pitkin on tarkoitus veneillä keskiviikkona. Katsotaan, mitä säiden haltija on asiasta mieltä. Ainakin nyt ilma on melko tyyni ja aurinko lämmittää.

torstai 15. joulukuuta 2011

Matkalla Aurinkoon

Manila, Filippiinit.
 31 tuntia sen jälkeen, kun olin painanut siskon oven kiinni lauantaiaamuna Vantaalla, saavuin Manilaan Friendly's Guest Houseen. Matkan teko sujui mallikkaasti. Väsy nyt tietenkin oli, mutta onneksi sai nukuttua aina siellä ja täällä, kuten koneissa tai Dubain lentokentän lattialla sopivassa hiljaisessa nurkassa. Matkassa ei mitään erityistä mainittavaa, guest housekin aika perussettiä: kallis huone tasoonsa nähden, kuten pääkaupungeissa (tai isoissa kaupungeissa ylipäätään) aina on. Mutta majatalon kattoterassilla istui miellyttävästi lukien kirjaa, käyttäen nettiä, juoden kahvia. Hauska huomata muuten, että tuntuu olevan maan tapa, että majataloissa kahvi ja tee ovat ilmaisia ja aina saatavilla. Friendly's Guest Housen kattotasanteella oli myös kiva keittiö kaikkien käytössä. Kun pari yötä oli nukuttu pääkaupungissa, oli aika siirtyä lomalle. Univelka oli jo taitettu, vaikka luulin sen vievän taas kolme päivää, kuten aiemmilla reissuilla. Mutta ei, nyt selvisin nopeammin oikeille aikakoodeille (joka täällä siis GMT +8).

On parasta mainita muutama seikka Filippiineistä heti alkuunsa, niin saadaan faktat tietoon. Kyseessä siis saarivaltio, jolla jonkin laskuopin mukaan 7107 saarta. Kun katselee maan karttaa, voisi vetää rajavedon pääsaarista johonkin 15-20 saareen. Nämä siis isompia saaria, joilla elinkeinoa, asutusta yms. Seitsemään tuhanteen on arvatenkin laskettu kaikki laskuveden aikaan näkyvät kiven nyppylätkin.
Jengiä tuollaiset 93 miljoonaa, josta 11,5 miljoonaa asuu pääkaupungissa. Mustatukkaista ja tummahipiäistä hiihtäjää siis näkyy paljon, porukkaa on melko tavalla. Kansalla on luonnollisesti oma kielensä, tagalog, josta noin 170 eri väännelmää ja murretta. Valtion kieliksi mainittu myös englanti sekä 11 muuta kieltä. 90% asukkaista kristittyjä, heistä jopa 80% roomalaiskatolilaisia. Aika yllättävä tieto! Tämä seikka erottaa heti Filippiinit muista Aasian maista, joissa on tullut vierailtua. Valuutta peso, jonka kurssi euroon suurinpiirtein sellainen että 1 euroa = 53 pesoa ja hilut päälle. Itse pyöristän 1=50 niin pysyy lyhyellä matematiikallakin perässä.


Palawan, El Nido.
Toinen asia, joka erottaa Filippiinit esimerkiksi Thaimaasta, jossa nyt on parina talvena tullut hengailtua niin pohjoisessa kuin etelässäkin, on turismin määrä ja sen tuomat sivuseikat. Epäreilu vertauspohja ehkä, kun puhutaan turismin suorastaan runtelemasta Thaimaasta, johon on tehty jos jonkinlaista pakettimatkaa jo vuosikaudet, mutta se lienee maa, jonka tavat ja tyylit ovat useammalla lukijalla hallussa tai tiedossa, kuin esim. Kambodzan, jos lähtisin siihen vertailemaan. Filippiinit on siis huomattavasti vähemmän turistoitunutta maata. Toki länsimaalaisia näkyy katukuvassa siellä täällä mutta ei missään tapauksessa sellaisessa mittakaavassa kuin esimerkiksi Thaimaassa. Olen pohtinut syitä ja tullut siihen tulokseen, että suorien lentojen puute ja pienet kentät voivat olla yksi syy. Saaret ovat upeita mutta niille päästäkseen on otettava pieniä paikallisia reittikoneita, jollaisella itsekin matkustin tiistaina Palawanin saarelle. Kun ei ole turismia, ei ole turismin mukanaan tuomia vaikutuksia - niin hyviä kuin huonojakin. Eilen teki niin pirusti mieli irkkukahvia, oikein hyvällä viskitujauksella ruoan päätteeksi. Arvatkaas löytyikö? Tai kun vertailee palveluja, ravintoloiden määrää jne. Thaimaahan, ymmärtää, että Filippiinit vasta harjoittelevat turismia. Samalla asiassa on paljon hyvää: vaikeinta itselleni on uskoa, ettei joka ainoa henkilö, jonka kanssa asioit, yritä kusettaa. Thaimaan matkailun jälkeen on oppinut, että korvat menevät lukkoon, heti kun joku tuktuk-kuski pölähtää nurkan takaa tai sammakkofiguureja myyvä nainen ilmestyy eteesi ravintolassa, rannalla, kadulla, missä ikinä liikutkin. Reissun lopussa onkin mielenkiintoista summata, pitääkö neljän ensimmäisen päivän arvio paikkaansa: olisiko todella niin, että filippiiniläiset eivät vielä hoksaa kinua länkkäriltä kaikkea irti?

Thaimaalaisten vitutus turisteihin on kasvanut aivan aiheesta, sitä en kiellä, mutta on hauska huomata, miten filippiinot ovat niin avoimen kiinnostuneita meistä turisteista, haluavat jutella, katsella, ihmetellä. Hymyilevät syyttä ja ovat uteliaita. Itse sain taas kaikki Puerto Princesan koulutytöt puolelleni ihan vain vaalealla hipiällä ja hymyllä, jota koristi hammaskoru (seikka joka muuten täällä päin tuntuu aiheuttavan aina hämmästystä).
Asia, joka taasen vaatii lisää tottumista, on teitittely. "Yes, madam". "Sure, madam". "Of course, madam". "You're welcome, madam". Neiti toimitusjohtaja toki kiittää ja kumartaa mutta ei nyt herranjumala liioitella! Mutta minkäs teet, madam, he ovat siihen tottuneet. Täällä madam/sir on Suomessa "niin halusiksä jotaki vai?"

 
Rantahuone. Tämän lähemmäksi ei veden viivaa päässyt.
 Sellaisia mietteitä reissun alkutaipaleelta. Sitä on siis jatkunut vasta sunnuntaista, joten raportoitavaa ei ole. Manilasta otin lennon Palawanin saarelle, Puerto Princesaan, joka on sen pääkaupunki. 80 minuutin lento oli kiva ja kivuton (ja niillä oli koneessa arvontaa! En vain yhtään tajunnut mistä on kyse, niin en varmaankaan osallistunut). Kuuden tunnin minibussimatka El Nidoon sen sijaan ei ollut ihan kiva ja kivuton, kun koko matka ajettiin vuoristotietä. Ensimmäisellä reppureissulla Thaimaan pohjoisessa matkustettiin Mikon kanssa Chiang Maista Paihin, ja kerroimme matkasta täällä. Samanlainen oli tämäkin matka mutta kesti vain hieman kauemmin. Mutta, ehkäpä paratiisit ovat hieman hankalan matkan päässä. Kuten koko Filippiinit? Kuten Palawanin El Nido ja hiljainen ranta, jolle ystävällinen kuski minut vei? Pyysin rauhallista rantaa, mökkiä aivan rantaviivalta. Katsokaapa mitä sain. Vajaalla parilla kympillä sai upean kämpän, jossa oma kylppäri. Vesi kylmää, sähköt poissa aamukuudesta iltapäiväkahteen, kuten koko kylässä. Rauhaisaa ja alkeellista - kyllä se on ihmisen hyvä olla taas!


Auringonlaskun aikaan, kuva otettu omalta terassilta.

Paitsi kahvi, myös wi-fi on ilmainen asukkaille. Hidas nettiyhteys, mutta en minä muuta odottanutkaan. Se kuitenkin takaa kuulumisia. Palataanpa, kun olen tehnyt jotain muutakin kuin lukenut Stieg Larssonia ja hikoillut.

Kiitos, kun tulit taas lukemaan. Reissua kestää helmikuun alkuun, pysy mukana ja jätä puumerkkiäsi kommentteihin!