Elämä on juhla

Kun on oikein oikein oikein lomalla, kuten taidan nyt olla, tulee vaikeuksia keksia mitaan kirjoitettavaa. Juttuhan on se, etta kun muutamana paivana perakkain hinautuu sangysta rannalle tai riippumattoon (varjopaikka puun alta, that's mine!), pelaa korttia, kay valilla vahan jotain syomassa, lukee kirjaa, hinautuu suihkuun, tapaa kavereita illallisella ja istuu iltaa mukavia rupatellen ja ehka taas sita korttia latkien, ei ole paljon kerrottavaa blogiin.

Mutta onneksi oli joulu. Sain edes muutamia kuvia, silla lahdimme mukavalla pienella porukalla ulos syomaan ja istumaan iltaa. Suuntana oli Ko Phanganin Haad Rin eli juuri se ranta, jossa vietetaan kuuluisia Full Moon Partyja. Jouluaattona turistirysassa ei todella tarvita mitaan kuun valoa vaan talla kertaa porukka juhli ihan omaa juhlaansa vuorovesista piittaamatta. Haad Rin edusti itselleni juuri sita kaikkea, mita lomallani en kaipaa. Kuvat puhukoot puolestaan. Mutta, lahdetaan liikkeelle. Kerrotaan miten juhlailtaa vietetaan Thaimaassa:

Ensin pitaa etsia kyyti. Matkaa meidan rannalta (Baan Tai) Haad Rinin bilemestoille oli noin kaksikymmenta ajominuuttia. Mita ikina se onkaan kilometreissa, ala kysy, kun kyse on vuoristoisesta tiesta, joka vedetaan liki koko matkan kakkosvaihde silmassa. Taksin saa helposti. Hinta sovitaan aina ja poikkeuksetta etukateen, yleensa myos maksetaan ennakkoon - ainakin naissa ilta- ja yoaikaan kuljettavissa tapauksissa. Tama matka maksoi meille 80 bathia eli 2 euroa / suunta. Matka taittuu pick upin lavalla istuen. Autoon mahtui talla kertaa kymmenen henkea.

Sitten syodaan ja juodaan. Ruokailutilanne meni vahan pyllylleen taas, kun jouluaattona joku muukin halusi ruokailla ravintolassa vahan hienommin ja aika monet paikat olivat taynna. Taman vuoksi se aiemmin mainittu tanskalainen joulumenyykin jai syomatta: paikka oli aivan tupaten taynna, joten sanoimme kiitos mutta ei kiitos ja jatkoimme toiseen raflaan. Hassua on se, etta vaikka kyse olisi kuinka kalliista paikasta (tai sitten en kyllin kalliissa ole vieraillut), ruoka ei koskaan tule koko seurueelle samaan aikaan. Etenkaan kun ruokailijoita oli talla kertaa viisi. Hollantilaispariskunta oli jo syonyt pizzansa, juonut juomansa ja istuskelleet kaksikymmenta minuuttia toimettomina, kun kolmen muun seurueemme jasenen ruoat suvaitsivat saapua.

Kuvassa vaaleanpunainen ampari taynna mojitoa. Siina vaiheessa, kun teki mieli jalkiruokadrinksua, ja huomasi, etta yksi leluamparillinen mojitoa maksaa vahemman kuin kaksi drinkkia erikseen, oli aika selvaa, etta kaikki mojiton nalkaiset keraantykoot tanne! Well, meita oli kaksi. Tuollaisten ryystaminen on tuttua jokaisessa paikassa, joissa (nuoria) reissaajia on. Alkoholin janoiset juovat halpoja leluamparillisia coctaileja - tarjolla on kaikkea mahdollista, mita alkoholista voi valmistaa. Suosituin, ja halvin, lienee paikallinen viski (Sam Som) yhdistettyna coca-colaan ja energiajuomaan. Hinta on sellaisen 2,5 euroa per ampari.

Koko Haad Rinin ranta keskittyy tahan alkoholikulttuuriin. Naita bucket-kioskeja on kymmenia ja kymmenia toistensa peraan. Kaikista saa suunnilleen ihan samaa tavaraa ja samalla hinnalla. Tasta ylla olevasta oli pakko ottaa kuva. Jouluaattona se erottui edukseen.

Ja sitten, kun on vedetty amparit nurin ja paa tuhannen tutkalle, voidaan vahan leikkia. Toki vieressahan on oikein sopiva uimaranta, johon viimeisen kolmen tunnin aikana on kussut arviolta viisisataa juhlijaa, joten siella voi kayda pulahtamassa, jos kaipaa viilennysta. Lampoa sen sijaan tarjoaa Haad Rinin erikoisuus: tulileikit. Rannalla voi hypata narua, hyppia renkaan lapi tai limbota. Kaikki leikkiin tarvittavat esineet tietysti roihuavat tulta, kuten alla olevan kuvan hyppynaru. Tasaisin valiajoin, noin neljankymmenen metrin etaisyyksin, on merkkeja "Clinic" tai "Doctor'. Erikoistuneet palovammoihin, eika ihme. Palojalkia kutsutaan Ko Phanganin tatuoinneiksi, aivan kuten skootterionnettomuuksista saatuja naarmuja tai pahempia haavojakin. Molemmat ovat yleisimpia haavereita, joita saarella sattuu ja poikkeuksetta joka kadun kulmassa nakee pari-kolmekymppisia matkaajia, joiden raajoista joitakin paikkoja peittaa valkoinen side.

Silla viisiin! Ei sitten muuta kuin menoksi. Lippuja vaan Finskilta ja tanne sekaan, kylla mahtuu! Ko Phanganilla on bileita joka paiva, kun paikan valitsee siten. Suurin osa juhlista menee kuun kierron mukaan: on shiva moonia, half moonia, full moonia, dark moonia ja vaikka mita.

Nyt jos ollaan rehellisia, viivyimme tuolla rannalla vajaan tunnin. Ihmettelimme menoa silmat pyoreina, pudistelimme paatamme, joimme tuon mojiton ja toiset omat drinksunsa, otimme kuvia ja lahdimme pois. Taksikyyti omalle kivalle ja hiljaisemmalle rannalle, kaverit koolle, musiikkia taustalle ja juttu lensi taas koko mukavan illan ja yon. Nautin itse eniten siita, etta saan olla rauhassa suurimman osan ajasta, mutta jos aktiviteettia kaipaa, sita on tarjolla lahettyvilla. Haad Rin ei vain minulle ollut sita aktiviteettia. Rehellinen mielipiteeni paikasta oli yksinkertainen mita vittua?

Jouluaatto Thaimaassa taittui siis siten. Seuraavana paivana nautiskeltiin taas ensimmaisen kappaleen kuvauksen mukaisista puuhasteluista ja syotiin maittava grilli-illallinen viereissessa ravintolassa. Kylla pari paivaa tikussa pyorinyt ja paistunut porsas oli aivan joulukinkun veroista.

Tana aamuna jai taakse Ko Phangan ja siirryin saariryppaan kolmannelle saarelle. Kun tanne oli tulossa porukkaa, ajattelin, etta mikapa siina! Puolen tunnin venematkan paassa oli siis Ko Samui. Ensivaikutelma naurattaa, huvittaa, ihmetyttaa. Olen saarella, josta on tulossa Thaimaan seuraava Pattaya tai Phuket. Kahden viikon hiljaisuuden jalkeen tama voi olla oikein mukavaa. Uusi vuosi on umpaten taynna pienilla Ko Lantan ja Ko Phi Phin saarilla, jossa raharikkaat turistit tapaavat liikkua, joten kokeilen sita suuntaa vasta muutaman paivan paasta. Viela ehtii hetkeksi sinne ennen paluuta Bangkokiin.

Ko Samuin raporttia seuraa..... Keep in touch!

Sydämeeni Joulun Teen

Rauhaisaa ja mukavaa joulua koko lukijakunnalle heti ensi alkuun!

Tulin viettamaan omia joulujuhliani Ko Phanganille eli aivan Ko Taon viereiselle saarelle. Perille paasi katevasti puolentoista tunnin venematkalla. Aika oli kuitenkin riittavasti tekemaan hauskan nakoiset aurinkolasirajat pieneen naamaani. Niin ja tuommoiset trendikkaan kesatopin rajat tietysti rintakehaan. Veneen kannella istuskellen tuskin tunsi auringon polttavaa lampoa kun tuuli kerrankin tarpeeksi kovasti.

Tama ranskalaisjengi oli tullut jokainen eri reissuiltaan yhdessa koko perheen voimin viettamaan joulua saarelle. Hitto, olin vahan kateellinen!



Ko Phanganin saari alkaa jo nakya kunnolla!

 Suuntasin Coco Gardeniin, hyvaksi mainostettuun guest houseen, josta eras tuttuni oli varannut huoneen joulun ajaksi. No, eittamatta hyva maine oli kirinyt ja paikka oli taynna jo. Onneksi hata ei koskaan ole sen nakoinen. Faktahan tietysti on, etta kun jotain paikkaa mainostetaan Lonely Planetin kaltaisissa matkaoppaissa, jotka reissaajilla repuissaan kulkevat, ja joita usein luetaan kuin Raamattua, muut rakentavat mainostettujen majapaikkojen viereen. Aivan melkein nurkan takaa loytyikin tama Phangan Cosy Bungalows, josta huoneen sain. Ensimmainen yo piti majoittua vahan isommassa huoneessa, mutta jo seuraavaksi yoksi paasin haluamani hintatason huoneeseen. Maksan 300 bathia (7,50e) kivasta, siistista huoneesta omalla vessalla ja suihkulla.

Paikka on jalleen kiva. Kuten tavallista, nama majatalot ovat perheyrityksia. Mukana ovat kaikki vauvasta vaariin tekemassa mita parhaiten pystyvat. Paikka on siis kotoisa, mutta sen pilaa taysin mestan ravintola. Voi hitto, luulin, etta ne paikat, joissa maataan ylisuurilla tyynyilla ja sakkituoleissa leffoja kaiket paivat katsellen, olivat Laosin Vang Viengissa. Mutta ei. Sellainen naemme loytyy myos talta saarelta. Tuossa nuo brittipojat ja -tytot ovat viimeiset kolme paivaa maanneet tuijottamassa pienta maagista ruutua. Kun elokuva loppuu, laitetaan sisaan seuraava levy. Well, hyvaa lomaa heille vain. Voin pysya totta kai poissa paikalta, mutta meteli kuuluu aivan turhan kauas. Onneksi on korvatulpat.




Tama pikkuinen ruttuturpa pitaa mulle seuraa. Siihen se asettui mun pienelle terassilla jo heti ensi minuuteista alkaen.

 Joulun vietto meinasi jo saada kovin ikavia piirteita mutta onneksi ei! Olin yhden paivan ja kaksi yota kipeana. Jokin pieni ruokamyrkytys kenties iski, kun vessassa sai taas istua tovin jos toisenkin ja keho loi kuumeen paalle. Silloin kaiketi on kysymys vieraasta bakteerista, ja kuume on kehon luonnollinen keino taistella sita vastaan? Lukevat sairaanhoitajat, korjatkaa jos olen vaarassa. Onneksi tama on blogi eika wikipedia, josta lapset hakevat lahteensa. Ihmeparantuminen pelasti joulun. Olo on nimittain kohentunut jo oikeinkin hyvaksi. Eilisilta meni rauhallisesti korttia pelatessa ja teeta lipittaessa ja painuin aikaisin nukkumaan. Kunnon younien jalkeen olo oli jo oikein hyva. Tanaan olen viettanyt jouluaattoa thaihieronnassa ja jouluostoksilla markkinoilla. Onpa uusi mekko paalle laitettavaksi tanaan, kun suuntaamme Same Same-ravintolaan, jota pyorittavat tanskalaistytot. Joulua kanssani viettamassa on nimittain muutamia tanskalaisia, jotka halusivat jouluillalliselle tutun ruoan pariin. Ja mita mina ymmarsin tanskalaisesta perinneruoasta, se kuulosti kuta kuinkin samalta kuin oma menyyni: perunoita ja lihaa. Perfect! Kayhan se nainkin! Kuten otsikko sanoo, onnistuu se sydamessakin. Ilman sita kaikkea kynttila-, kuusi-, kinkku-, lumi-, joulupukki-, lahja-, saunahardellia.

Nailta pikakuulumisilta siis mukavia joulunpyhia Teille sinne Suomeen. Palaillaanpa taas pian!



Tama heratti hieman ihmetysta..... Katso kyltti. Pitaisikohan? Kimi, muutetaanko tanne? Huonekalut ja kaikki jo valmiina!



Poika Nimeltä Päivi

Hieman epavakaisempi keli piti auringon pienen verhon takana parin paivan ajan. Hieman viileampi keli oli tervetullutta vaihtelua, kun tottumaton suomalaisturisti oli jo karvistellyt viikon liian kuumassa helteessa. Vaikka en tieda, olenko valmis helteeseen koskaan. Selvian siita kylla jaateeta ja vetta lipittaen, varjoisammassa paikassa kirjaani lukien, paivakirjaa raapustaen tai varjon alla muiden matkaajien kanssa rupatellen, mutta auringossa makaamiseen minusta ei naemma ole - vielakaan. Tanaan oikein todenteolla yritin: asettauduin sarongin paalle mukavasti kirjan kanssa, nautin pienesta tuulen vireesta, jota ei kuitenkaan ollut riittavasti. Puolen tunnin paasta selkaa pakotti, kasi vasyi kirjan pitamiseen, hiki valui ja olin tuskastunut. Luovutin ja menin tuulettimien viilentamaan hierontapaikkaan rannalle ja otin kasvohieronnan. Sen jalkeen kokeilin uudella yrityksella mutta tulos oli kutakuinkin samanlainen kolmenkymmenminuuttinen valtoimenaan valuvan hien ja orastavan paansaryn sekoitus. Eivat ole valkoisen ihmisen hommia nama.

Sairee Beachin katuja ns. kaupungin puolella.

Paivat Ko Taon saarella ovat sujuneet oikein leppoisasti. Lauantaina kavimme Mikon kanssa saaren paarannalla, Sairee Beachilla. Tanne pakkautuu keskimaarin 85% kaikista saarelle tulevista matkaajista. Ja vahan taytyy ihmetella, etta miksi ihmeessa? Putiikkien, kioskien, kauppojen ja ravintoloiden valloittama Sairee oli meluisa, likainen ja taynna pratkia, mopoja ja pick up-takseja. Rantaviiva oli toki pidempi, leveampi ja kauniimpi kuin Chalokin ranta, mutta kun siihen kuvittelee tuhatpain X-asennossa makaavia auringonpalvojia, ei tee mieli heittaytya joukkoon. Heille, jotka tulevat Ko Taolle ensimmaista kertaa, eika ole saanut samanlaisia vinkkeja kuin itse sain ennen tanne tuloani, Sairee on varmaankin vaihtoehto, johon helpoiten ajautuu. Suurin osa veneen satapaisesta joukosta matkaa sinne ja virran mukana on helpointa kulkea. Kun tulin itse pienelle etelarannalle, minun taytyi etsia muita mukaan taksikustannuksia jakamaan. Meita tuli koko venelastillisesta tanne vain kolme henkiloa.

Sunnuntaina kavin ottamassa kaipaamani thai-hieronnan. Kun sanaan ei liiteta mitaan perverssia happy ending-kasitetta, thai-hieronta on erinomaista kasittelya keholle. Siina kasitellaan kehon paasta varpaisiin kulkevia energialinjoja ja se poikkeaa kylla tavallisesta suomalaisesta hieronnasta mm. paineluilla, taputuksilla ja naksautuksilla. Otin sunnuntaina hieronnan alueelle selka, hartiat seka paa ja nautin kasittelysta taydesta sydamestani. En ole koskaan kuullut kenenkaan niksauttavan selkarankaani vaikka olen useasti ollutkin Suomessa hierojalla, mutta taman kertainen hierojani sai sen rutisemaan kauttaaltaan. Olo oli illalla huomattavasti kevyempi ja tuntui, etta istun ja hengitankin paljon vapaammin. 250 bathin eli 6,25 euron hinnalla sai 45 minuutin kasittelyn. Talla hierojallani oli voimaa kasissaan ihan toisella tapaa, kuin muilla tytoilla... Kysymys nimittain oli ladyboysta. Heita tapaa Thaimaassa saannollisin valiajoin, toisaalla enemman kuin toisaalla. Kokonaisuudessaan heita on noin 5-10% miesvaestosta Thaimaassa. Suhtautuminen heihin on suopeaa tassa buddhalaisvoittoisessa maassa, joka on paitsi suvaitsevainen, myos hillitty. Uskoisin, etta ainoat suvaitsemattomat solvaukset ja katseet tulevatkin turisteilta, jotka eivat ole ilmioon tottuneet. Ja jotka omasta mielestani voivat tietysti siina kohtaa menna syvalle itseensa.

Itsensa hillitsemisesta on kylla viela pakko mainita jotain. Negatiivisten tunteiden nayttaminen on siis tassa maassa tabu: tunteen purkausta pidetaan kasvojen menettamisena. Arvanettekin, etta minun kaltaiselle henkilolle se on valilla vahan vaikeaa ja asia on pidettava mielessa tiukasti.. Esimerkiksi talla hetkella, kun olen takunnut kirjoituksen ja kuvien kanssa viimeiset 1 h 45 minuuttia ja kone vain raksuttaa, raksuttaa ja raksuttaa eika mitaan tapahdu ja mun tekisi huutaa pari tarkemmin harkittua aidinkieleni helmea. Joten hei kaikki liki 100 paivittaista lukijaani (keta hittoja te olette, kun itse keksin juuri ja juuri sen 20 kavijaa?!), vahan respect naista postauksista taman netin kanssa..



Paivittainen rutiini.. Nuudelikeittoa ja pelikortit!



Toinen rutiini... kasittamattoman hyva kaakao. Mutta C'mon! Huvipurrella Caprille ja Low Fat!

Ko Tao on antanut todellisen startin Lomalleni. Lomaksi tata voi tosiaan isolla etukirjaimella kutsua, silla ilmapiiri ja paikka ovat taanneet taydellisen rentoutumisen. En ole tehnyt kaytannossa katsoen yhtikas mitaan kuluneen viikon aikana. Mikko lahtee huomenna hakemaan vanhempansa ja siskonsa Krabilta ja tulee sitten heidan kanssaan tanne joulua ja uutta vuotta viettamaan. Itse kahkaisen maisemista keskiviikkona, kun siirryn seuraavalle saarelle, Ko Phanganille. Tarkoitus oli ensin lahtea jo huomenna, mutta Full Moon Partyt, jotka saarella pidetaan juuri huomenna, eivat houkuttele lainkaan. Vai mita sanotte 30 000 juhlijan rannasta, jossa promillet huitelevat vahintaan kahden ylapuolella? Eeeei, olen liian tottunut jo Ko Taon Chalok Baan Kaon rentoon ilmapiiriin, johon ovat kuuluneet kaksi trubaduuria ja taitava alta viisitoistaikainen poika tulisten keppiensa kanssa.



Kahden kitaran saestamaa rockia laidasta laitaan on kuultu nyt parina iltana. Sita tarjosivat matkaajat Jenkeista seka Israelista.



Palaillaan taas seuraavalta saarelta. Koettakaahan kestaa lunta ja pakkasta.

Niin kaunis on hiljaisuus

Paratiisissa kaikki hyvin vaikka Mikko saapuikin paikan paalle muistuttamaan, miksi emme reissaa yhdessa. Ei kai, en ole tosissani. Aijahan on hyvaa seuraa, ja on mukavaa, kun on joku jolle jutella omalla kielellaan, tuttu ihminen, jonka kanssa on yhteisia aiheita, tuttuja ja aallon pituus, jolloin ei aina tarvitse selittaa kaikkea juurta jaksain. Eilen aamulla Mikko pamahti siina kymmenen jalkeen guest houselleni. Turistiin siina tovi, majoituttiin molemmat mun huoneeseen, kun sinne mahtuu mukavasti: jokaisessa huoneessa nimittain oli joka tapauksessa kaksi erillista sankya, vaikka ottikin yhden hengen huoneen. Kustannukset puoliintuivat siina samalla, enaa oleilu maksaa vitosen yolta.

Paiva hengailtiin rannan tuntumassa. Iltapaivalla Mikko naytti reitin pienen maen ylitse kauniille rantapoukamalle, jossa vesi oli puhtaampaa. Chalok Ban Kaon ranta on ihan kiva katsella, ja uimassakin voi toki kayda, mutta vesi ei ole kaikkein puhtainta nain majoituspaikkojen edessa.

Iltasella istuskeltiin huoneemme terassilla oluella. Viereiseen huoneeseen oli majoittunut uusi asukas ja aloimme toki jutella yksinaiselta nayttavalle juipille. Jannu osoittautui 23-vuotiaaksi tanskalaiseksi Anthonyksi. Mukava kaveri siirtyi sitten siihen meidan terasille juttelemaan ja jestas, taas sai kuulla tarinan, joka jaa mieleen. Kaveri oli nimittain ollut juuri 10 paivaa kestavalla meditaatiokurssilla. Homman nimi oli se, etta herra A maksoi 2000 bathia (50 euroa) paastakseen puoleksitoista viikoksi luostariin olemaan hiljaa. Paivaohjelmaan kuului aamuheratys kello 04.00, kaksi ruokaa: aamupala klo 08. ja lounas klo 12.30., viisi meditointiharjoitusta paivassa ja ainoana keskusteluhetkena oli paivittainen juttuhetki munkin kanssa, mutta keskusteluaihe oli tiukasti rajattu meditointiin ja siihen liittyviin asioihin. Ruokana tarjoiltiin vain ruskeaa riisia ja kasviksia. Sanky oli matto betonin paalla ja tyynyna muotoiltu puukalikka. Koko viikon aikana ei saanut lukea, kuunnella musiikkia, tupakoida, tehda kaytannossa katsoen yhtikas mitaan muuta kuin ajatella. Kirjoittamista ei suoralta kadelta kielletty, mutta ei sita suositeltukaan. Kuuntelin tarinaa silmat teelautasen kokoisina ja taysin poyristyneena. Mita hittoa? Joku maksaa tasta? Ja tekee taman vapaaehtoisesti?
Vaikka toisaalta... Mietin jo konseptin varastamista Suomeen, mutta kutsuisin sita 10 paivan tehodieetiksi. Hintaan vahintaan yksi nolla lisaa ja mainos lehteen otsikolla "Laheta vaimosi tai aviomiehesi hiljentymaan. Laihtumistakuu."

Mita tahan nyt sanoisi? Voisi ne asiat huonomminkin olla?

Odotin, etta olisin tanaan nahnyt kunnon rankan sateen, mutta ehei. Tummat pilvet nousivat saaren paalle jo puolen paivan jalkeen, ja ukkonen jyrahteli jo aiemmin, mutta taivas aukesi pariksi tunniksi vasta neljan aikoihin. Sade pysyi maltillisena kuitenkin. Hyva niin - ilma on nyt kovin paljon raikkaampi! Puoli yhdeksalta illalla laheisella rantaterassilla olisi kaksi trubaduuria soittelemassa. Kuulin heidan musiikkiaan jo keskiviikkoiltanakin ja lahdetaan tanaan porukalla uudelleen, mikali saa pysyy poutaisena.

Olen viime paivina koettanut tehda jonkinlaista selkoa reittisuunnitelmastani. Sita kun ei kaytannossa katsoen ole. Tiedan, etta tasan neljan viikon paasta istun lentokoneessa matkalla kotiin mutta mita siihen saakka? Taidan hengailla taalla Ko Taon saarella viela alkuviikkoon saakka ja siirtya sitten seuraavalle saarelle. Ko Tao - Ko Phangan - Ko Samui muodostavat kolmen saaren ryppaan, ja kaikissa riittaa kuulemma nahtavaa ja kauniita rantoja. Joulun aion viettaa Ko Phanganin saarella. Kas, edes yksi suunnitelma valmis!
Pyorittelen mielessani yha tuota Malesiaa, mutta selkealla muslimienemmistollaan maassa on hieman tarkempaa tuon pukeutumisen kanssa. Polvien ja olkapaiden tulisi olla aina peitettyna, mutta kun lampotila huitelee +30 asteen hujakoilla, ei tee mieli vetaa pitkia housuja jalkaansa.

Loppukevennyksena haluan kertoa rakkaalle pikkusiskolleni, etta nimesi on kovin tunnettu Thaimaassa. Kaikki tietavat Paula Paskapaperin.

Taustalla on todiste siita, etta olen uinut.

Kommentointi

PAIVITYS: Anoppi oli yrittanyt hirveasti esittaa asiaansa blogissani kommenttiboxissa siina onnistumatta. Jos joku muukin oli ollut yhta innokas mielipiteineen, mutta ei paassyt aaneen, vika johtui asetuksistani. Tilanne on korjattu! Jattakaa toki jalkenne kaynnistanne, kiva kirjoitella, kun tietaa, mita teksteista mietitaan. :)

Tie ajatuksiin

Chalok Ban Kaon rantaviivalta.

Niin jai kaupungin vilina taakse ja olen saapunut ylla nakyviin maisemiin, mutta miten?

Bangkok on kylla kiva paikka, jotenkin kerta toisensa jalkeen ma pidan siita enemman, mutta se johtuu varmasti myos tottumisesta. Kun on tullut tutuksi paikan kanssa, tietaa hieman missa mikin on, osaa kulkea eksymatta ja tulee tutuksi tapojen kanssa, voi keskittya olemiseen ja tekemiseen kaikenlaisen haslaamisen sijasta. Ja voi luoja miten kauniilta se kaupunki nayttaa illalla. Kun bussimatka etelaan alkoi iltayhdeksalta, ja ajettiin kaupungin lapi ja valtateilla, nain kaikki kauniit valot iltapimeassa. Olin aivan unohtanut, millaisiin fiiliksiin bussimatkat mut viekaan. Kun voi laittaa laput korville, kuunnella hyvaa musiikkia, katsella ulos ja ihmetella maailman menoa, vaipuu kokonaan ajatuksiinsa. Sita miettii niin monet asiat lapi ja parin tunnin paasta elama tuntuu olevan taas taydellisessa jarjestyksessa. Sinkkuelamaa on ollut mullistava sarja, joka ansaitsee monta kiitosta, mutta erioten siita tarkeasta elaman opista, jonka se antaa aivan viimeisessa jaksossaan: Elamasi tarkein ihmissuhde on suhteesi sinuun itseesi. Aamen. Joskus on hyva pysahtya, vaipua mietteisiin ja antaa aikaa sille suhteelle. 
Bussimatkalla valaistuu, pian olen Dalai Lama, jos en lopeta.

Bussimatka kesti ensin 7 tuntia ja sen jalkeen paastiin perille siihen pieneen satamaan, josta vene meidat matkaajat nouti aamuseitsemalta. Tarkoittaa siis kolmen tunnin odotusta. Jos jotain nailla reissuilla oppii pakostakin, niin nukkumaan eriskummallisissa paikoissa. Bussin penkille sain angettya itseeni johonkin kummalliseen sikioasentoon asettaen paani ikkuna"laudalle", sellaiselle 5cm levealle, ja nukahdin siihen. Satamassa oli iso huone, joka oli tarkoitettu lepaamiseen juuri sille kolmen tunnin odottelulla, joka yobussissa matkustaneilla oli, ennen kuin vene tuli meita noutamaan. Viereen asettuneet israelin tytot inisivat, ettei kovalla lattialla voi nukkua ja hyi, tuossahan on muurahaisia. Teuvan tytto tunki tulpat korviin, heitti huivin peitoksi, ylimaaraisen paidan paan alle ja nukahti viidessa sekunnissa. Herasin kolmen tunnin paasta siihen, kun joku ystavallinen jannu potki jalkaan, etta tarttis menna kun varmaan sinakin olet tuohon veneeseen nousemassa.. Well, thank you Sherlock!
Venematka kesti kolme tuntia enka mina sitakaan pysynyt hereilla kokonaan. Vaikka eras suomalaisseurue sita kovasti yritti. Hitto, mita porukkaa! Sellainen kahden perheen pataljoona, johon kuului nelja aikuista ja bussilastillinen kakaroita. Molemmilla pariskunnilla hirvea riita ja lapset sellaisia oikein leppoisia vapaan kasvatuksen tuloksia. Toinen naisista oli niin jumaliste rasittavalla paalla, etta jos olisin ollut rouvan aviomies, olisin ehka tiputtanut leidin yli laidan. Ei ihme, kun sanotaan, etta varmimpia tapoja hankkia avioero on lahtea pitkalle yhteiselle matkalle (Kimi, joskus ihan rehellisesti mietin, etta kiva kun et ole taalla niin ei tarvitse laittaa lusikoita jakoon).

Vene toi meidat siis Ko Taon saarelle. Nimi tarkoittaa kilpikonnasaarta, lahinna saaren muodon vuoksi mutta ko. elaimia voi taalta tavata myos. Asettauduin saaren etelaiselle rannalle, jota suositeltiin rauhallisimpana paikkana olla ja asustella. Sita tama rikkomaton rauha eittamatta on. Muutama majatalo ja kahvila-ravintola, siinapa suunnilleen se. Ko Tao on erityisesti sukeltajien paratiisi silla vedet ovat kirkkaita. Pikaisella vilkaisulla ilmaiskartan mainoksista selvisi, etta pelkastaan paarannalla, joka sijaitsee lansiosassa saarta, on noin 30 sukellusretkia tarjoavaa putiikkia. Taallakin niita on vahintaan yhta monta kuin ravintolaakin. Joka ainoa tapaamani ihminen, thai tai farang, kysyy joko olen sukeltanut tai koska olen menossa? Ja kaikki nayttaa ihan yhta tyypertyneilta, kun kerron, etta en, pelkaan vetta niin paljon, etta minulla on jopa oma metodini suihkussa kaymiseen. Mutta kukapa tietaa vaikka voittaisin pelkoni ja osallistuisin puoli paivaa kestavalle kokeiluretkelle. Ilmoitan kylla sitten lahiomaisille paivan, niin tietavat, etta jos ei mitaan kuulu, voivat ilmoittaa naarausjengille, etta siella olisi yksi beibsu pohjassa.

Minun huoneeni Tropicana Resortin taydellisessa idyllissa.

Asetuin hyvin kauniiseen Tropicana Resortiin, josta huone irtosi 400 bathin eli 10 euron paivahinnalla. Saarilla hinnat ovat korkeammat, mutta se, mita hinnalla sai, oli myos paljon enemman kuin Bangkokissa. Huone on oikein siisti, omalla vessalla ja kylpparilla seka kivalla pienella terassilla. Palvelu paikassa on uskomattoman hyvaa: nimeni opeteltiin jo ensimmaisena paivana liki kaikkien tyontekijoiden keskuudessa ja ystavallinen mies kantoi rinkkani, pyyhkeeni ja peittoni huoneeseen, seka naytti miten kaikki toimii. Paikan oma ravintola on jalleen erinomainen, joten nalissaan ei taaskaan tarvitse olla. Passin ja rahojen sailytys kassakaapissa on ilmaista ja varmasti luotettavaa: nain suuri paikka ei kuse omiin aamumuroihinsa varastamalla heidan huomaansa jatetyista tavaroista.
Minua kylla vielakin jaksaa ihmetyttaa tama tyontekijoiden maara Thaimaassa, oli kyse sitten mista tahansa kaupasta, guest housesta, bussista, jne. Tassakin hotlassa on tyontekijoita arviolta 20. Okei, huoneitakin on varmaan saman verran mutta silti. Bussissa tyontekijoita oli eilen kolme. Useimmissa kaupoissa asiakkaita on vahemman kuin myyjia. Eilen ja tanaan istuin rannalla eraassa hyvin pienessa kahvilassa, jonka brittilaisomistajalla oli toissa kolme thaita. Taidan huomenna kysya hanelta asiasta, koska tasta omasta bisnesajattelunakokulmasta katsoen tuntuu, etta koko tuotto menee palkkakustannuksiin... pakko ottaa selvaa asiasta!

Vahan sielta pilkistaa paikan ravintolapoytia. Taalla muuten saa nukkuakin! Nukahdin eilen aamupalan jalkeen puoleksi tunniksi eika kukaan herattanyt. Jei.. Ehdotan samaa kaytantoa Suomen kapakoihin.

Mikko saapuu paikan paalle huomenaamuna. Lahdin edelta, kun en tiennyt hanen aikatauluistaan (kuulin, etta Burmassa ei puhelin toiminut, joten syy hiljaisuuteen selvisi) mutta tunsin vahan harmia, kun Mikko meinasi skipata koko Ko Taon ja suunnata Thaimaan "niemen karjen" toiselle puolelle. Vaikuttaa kuitenkin silta, ettei mies voinut vastustaa salmiakkipussia, jonka han tietaa odottavan sita, kun huomenaamulla sovittiin aamiaistreffit taman hotellin ravintolaan klo 10.

Tata nakymaa saa katsella ravintolan poydasta. Taidan varata sen aamupalalle!

Kello on vahan yli kolme. Aurinko paistaa viela vajaat pari tuntia. Taidan menna rantaan nauttimaan auringonsateista, kun eivat ole enaa keskipaivan tavoin polttavia.

Kimpale kultaa

Mielessa soi koko ajan taman kertaisen postauksen otsikoksi Yon vahemmalle tunnettavuudelle jaanyt huikea kappale Sunnuntaisin kuolee kuninkaat, mutta se olisi aiheeseen nahden ollut jo aivan liikaa. Mennaan Suon poijjalla.

Elo Bangkokissa kay vahiin. Tanaan otan bussin alleni ja matkustan viisitoista tuntia paastakseni Ko Taon saarelle. Yo siis kuluu bussissa ja jossain venesatamassa odotellen. Aikomus oli jaada odottelemaan Mikkoa saapuvaksi mutta ko. Burman matkaajaan ei saada yhteytta, enka tieda, milloin Mikko haluaa lahtea, paatin nostaa kytkinta.Alkoivat kaupunkikuviot ahdistaa. Ei tanne olla Bangkokiin tultu hikiseen kaupunki-ilmaan seisoskelemaan!

Vaikka, on taalla ollut mukavaakin. Lauantaina lahdin oikein perinteisten turistikohteiden ytimeen: Grand Palaceen. Kyseessa on siis lahella Bangkokin keskustaa sijaitseva Thaimaan kuninkaan palatsi ja temppelialue (Wat Phra Keo). 1782 vuonna rakennettu alue on kylla erityisen vaikuttavan nakoinen ja parin korttelin alueella riittaa kylla katseltavaa! Palatsi on toiminut kuninkaan kotina 150 vuoden ajan, mutta nykyaan paikassa nahdaan siniverta lahinna parin tarkeimman juhlapyhan aikaan. Kunkulla taitaa olla paremmat putiikit jossain muualla....

Kivahan taalla on koyhan elella....

Jo viime reissun aikana kirjoitetussa blogissa tuli mainittua, etta me ei Mikon kanssa sitten varsinaisesti oltu mitaan kulttuuri-ihastelijoita, kun nuo temppelit tuntui kaikki olevan vahan samaa huttua. Kyllahan tassa nyt on taas nahty kullan kimallusta, jalokivien saihketta ja pienta tihrustelua. Kaikki kunnia tekijoille, mutta useimmat kohteet on vaan "same shit in different package."

Wat Prha Keo eli sen overihintaisen buddhan koti...

Kuninkaan palatsin lisaksi alueella oli siis temppeli, jossa oli jo 1400-luvulta peraisin oleva smaragdibuddha. Kuvaa siita ei saanut luonnollisesti ottaa, jotta pari kioskia voisi alueella ja sen ulkopuolella myyda siita ylihinnoiteltuja postikortteja. Ei, en ostanut. Olen nahnyt tahan mennessa noin kuusisataa buddhaa ja ne nayttavat kaikki samalta. Tama vain sattui olemaan hiton vanha ja hiton arvokas - ensi lauantain lottovoittaja ei voi ostaa sita edes tunniksi vuokralle brassaillakseen. Taman lisaksi alueen museosta loytyi kaikenlaista kraasaa, joka kertoi kuningasperheesta muutamia seikkoja: heilla on naemma kaikilla ollut vain yksi paallimmainen harrastus, nimittain keraily. Kaikki mika kiiltaa, on jees. Ja kaikki, minka voi valmistaa helmesta (kuten sohvan. Kylla, sohvan), on myos jees. Myos astiastot ovat olleet kuningasperheiden mieleen - suosiossa olivat kristallit seka posliinit, joista suosituimpia eurooppalaiset seka kiinalaiset tyylit. Loppujen lopuksi, meidan harakan piirteita omaavalla isalla olisi nakojaan paljon yhteista puhuttavaa Thaimaan kuningassuvun kanssa.

Kaunista on kaikki mika kiiltaa ja kimaltaa..

...tai saihkyy vareissa!

Kuninkaasta ei jotenkin voi puhua tarpeeksi puhuessaan Thaimaasta - kunhan puhuu siita muualla kuin paikallisten kuullen, silla vaarin ymmarretyksi tulemisen vaara on toki suuri kielimuurin edessa, eika mielipidevirheisiin ole varaa: silloin nimittain kay huonosti. Eras jannu oli kuulemma paattanyt taalla tovi sitten viskipaissaan avautua ja mollasi kuninkaan erityisen painavin sanakaantein - ja lopputulos oli melko lahella lopullista lahtoa, kun mies piestiin sairaalakuntoon. Nykyinen kunkku on syntynyt jo vuonna 1927, ja hallinnut maata vuodesta 1946. Jos asiaa tarkastelee realistisesti, ukon loppuhan on lahella, olkoot kuinka Jumalasta seuraava jos tahtoo. Koko maa kaytannossa katsoen pelkaa joskus tulevaa suru-uutista silla manttelijan perija ei ole pidetty mies, toisin kuin valtaistuimella talla hetkella istuva herrasmies. Mikon kanssa ollaankin usein spekuloitu, mita tulee tapahtumaan, kun kuningas heittaa lusikan nurkkaan. Todennakoisesti mikaan ei missaan liiku ainakaan viikkoon. Maa tulee menemaan aivan sekaisin. Tamanpa vuoksi onkin hyva toivoa, etta mitaan suru-uutisia ei tule seuraavaan kuukauteen. Long Live the King! kuten taalla julistetaan jatkuvasti.

Kuningasfuurujen lisaksi olen nauttinut seurasta: Bangkokiin saapui tuttava viime reissulta ja olemme viettaneet pari paivaa tassa kuljeksien. Kivaa, kun on ollut juttuseuraa! Olen tavannut myos muita mielenkiintoisia matkaajia, ja nahnyt jopa pari tuttua naamaa viime kerralta - piirit ovat kovin pienet taalla naissa ympyroissa.

Nyt kiitan tata jotain hyvantekevaisyysjarjestoa ilmaisesta internetin tarjoamisesta ja painelen hakemaan reppuni. On aika hengailla viela hetki Khao Sanin sykkeessa, syoda pad thai katukojusta ja istua jaateelle katsomaan ihmisvirtaa, tai friikkisirkusta, kuten nakymaa voi valilla kuvailla. Palaan saarelta!

Vieraat huoneet

Asettelu muokattu 13.12.2010.

Perille on paasty! Lento meni hyvin, ja lahti kutakuinkin aikataulussa, silla odottelua Helsinki-Vantaalla oli vain tunnin ekstraa. Tosin, siina vaiheessa, kun istut tunnin lentokoneessa, joka ei liikahda yhtikas mihinkaan ja tunnet jo istumalihaksien puutuvan huonolla penkilla, tietaa etta edessa olevasta 10 tunnin matkasta voi tulla pitka... 



Wild Orchid Villa guest house. Alakerran ravintolalle pelkkaa plussaa.



Bangkokin lentokentalta otin taksin ja suhautin lahelle ns. travellerighettoa eli Khao San Roadia. Ihan Khao Sanin sykkeeseen en halunnut, silla metelia ja parinaa 24/7 oli ehka vahan liikaa juuri nyt. Mutta viiden minuutin kavelymatkan paasta Rambuttrin alueelta loytyi Wild Orchid Villa. Siella olen nyt yopynyt ja tanaan jatkoin varaustani ainakin kahdella yolla. Huoneen taalta saa siis kysymalla. Mitaan varauksia en tee, enka soittele paikkoihin. Otan vain kyydin alueelle, jossa tiedan olevan paljon guest houseja (Lonely Planetin matkaopas auttaa) ja sitten kierran kysymassa, onko heilla tilaa, millaisia huoneita ja minka hintaisia. Huoneen saa aina tarkistaa ennen paatoksen tekoa. Talla kertaa etsin edullista ja simppelia huonetta, mielellaan melko suositusta guest housesta (=palvelut yleensa hyvia, netti alakerrassa, ravintola jne.) mitaan mukavuuksia ei tarvinnut olla kattotuulettimen lisaksi. Ja sellainen loytyi! 250 bathia eli sellainen 6 euroa.



Puhdas ja mukava sanky, tila rinkalle ja tavaroille. Siina kaikki.



Vessa ja suihku samassa "huoneessa". Ja vesi tulee vain kylmana..




Minun huoneeni kulmassa.

 Oheisista kuvista nakee, mita hinnalla saa. Majoitus on vaatimaton, ja vessa seka suihkutilat jaetaan kerroksen muiden asukkaiden kanssa, joilla ei ole huoneessaan saniteettitiloja (tahan mennessa en ole nahnyt kayttajia itseni lisaksi kuin yhden) mutta sellaista kuudella eurolla Bangkokin ytimessa saa. Kaupunki on melko kallis, eika majoituksille ole olemassa ylahintarajaa. 150 bathin luukkua katsoin myos eilen, mutta hylkasin sen, kun lakanat nayttivat vaihtamattomilta edellisen yopyjan jaljilta, ja huone sijaitsi juuri jaettavia vessoja ja suihkuja vastapaata: sijainti mita todennakoisimmin hyvin rauhaton. EI on siis myos vaihtoehtopaatos mikali huone ei miellyttanyt.

Perilla olen nukkunut. Ja nukkunut. En tieda mika uniapnea iski, mutta laskeskelin etta taalla vietetyista 30 tunnista olen ollut hereilla 8-9. Kotona soimaisin itseani jo puolen tunnin paivaunista, mutta nyt en.. Olen lomalla. Voin nukkua vaikka sunnuntaihin, jos minua huvittaa.

Nyt kurnii vatsa. Olen ikavoinut monia thai-ruokia. Tiedan, etta sekin hetki tulee, kun riisi ja paistetut kasvikset etovat mutta nyt kun vatsa niita halajaa, syon niin paljon kuin ehdin. Lahdenpa etsimaan siis kivaa ruokapaikkaa ja tilaan riisia ja kookos-curry-kanaa. Nom!

Sain paahani tehda otsikoista aina jonkin soittimessani tai paassani soivan, ja aiheeseen littyvan, suomalaisen kappaleen nimia. Toivottavasti pystyn jatkamaan teemaa viisi viikkoa.. Edellinen oli Irinaa, mutta kenen kappale on taman kertainen otsikko?

Miten valmiiksi tullaan?

Blogistartti! Täällä ollaan taas. Matka on alkamassa ja kun sain joka suunnalta kyselyä blogista, jota reissussa päivittelisin, mietin uuden aloittamista. Viimeksi reissu oli sen verran pidempi, että blogin päivittely tuntui jotenkin järkevämmältä.. Nyt kun lähden vain viideksi viikoksi matkalle, tuntui hieman turhalta kertoilla kuulumisiaan - jotenkin narsistilta. Mutta kun sitä kerran kyseltiin, pääsenpä läpättämään taas..
Tarkoituksenani on taas kertoa kotiin päin kuulumisia ja kertoa, miten reissu etenee. Kiva tietysti, jos se ihmisiä kiinnostaa. Ties vaikka joku löytäisi tekstien perusteella seuraavan lomakohteensa. Tervetuloa siis lukemaan taas - luvassa on vähintäänkin yhtä huonoa tekstiä kuin aiemmin, mutta nyt kun mulla on yksinoikeus blogiini (ilman, että Mikko mussuttaa mistään, kröhm) teksti päivittynee jopa useammin ja ehkä hieman eri tavoin. Kun kirjoittaminen on itselleni tärkeämpää kuin puhuminen, tuntuu luontevalta päästä päivittelemään tekstiä, kunhan nettikahviloissa joutaa istumaan.
Huom! Mikko pitää omaa blogia osoitteessa täällä ja meidän vanha avautumisen kanava on vielä tallella täällä.

Mutta asiaan! Lento Helsingistä Bangkokiin lähtee 8. joulukuuta mikäli Finnairin miehet niin suovat (noloa, että olen sanonut tämän saman lauseen jo viime reissuun lähtiessä - mikä tuuri näiden lakkojen kanssa!). Tällä hetkellä näyttää valoisalta, sillä finskien nettisivuilla kerrotaan, että Bangkokiin lennetään yksi ainoa lento päivässä ja mikä munkki! Se on juuri tuo AY089 lento, johon olen tikettini ostanut. Tasan viiden viikon päästä laskeutumisestani olettavat, että olen kentällä uudelleen lähtemässä kotiin. Se, mitä viiden viikon aikana tapahtuu, on täydellinen yllätys. Reittisuunnitelmaa ei ole. Ajattelin mennä vähän fiilisten mukaan. Kun reissuun lähtee yksin, voi kuunnella täysin itseään - mikäli aamulla alkaa kaupunki nyppiä, ei muuta kuin rinkka selkään ja menoksi. Mikko toki oli loistavaa matkaseuraa viime vuonna ja tapaan häntä uudelleen taas reissun päällä, kun mokoma hippimies on ollut reissun päällä marraskuun alusta alkaen. Ja onpa siellä kuulemma viime reissulta jokunen muukin tuttu - katsotaan, josko törmäillään!

820 euron lentoliput löytyivät ebookersilta syyskuun lopussa. Siitä asti on tiedetty, että reissuun lähdetään, mutta silti kaikki jää viime tippaan. Pakkailin äsken suurimman osan kamoista kasaan, puuttuu enää pientä sälää. Jännä nähdä mitä unohtuu... Mutta turha kaikkea on mukanaan kiskoa, elää ne ihmiset sielläkin - kyllä nekin tuntee saippuan, AAA-patterit tai alushousut.

Rinkka on tilaihme, kun sen muistaa pakata hyvin. Ja kyllä, mukana reissussa on jopa suoritusrauta! Ettei tarvitse näyttää suohirviöltä koko ajan.

Huominen pyhäpäivä vielä sotkee kuvioita, joten tiistaiaamulle on lista valmiina kaupoista, joissa täytyy vielä käydä. MP3-soitin ei kelpaa vaan on pakko löytää patterilla toimiva, etten olisi riippuvainen tietokoneella lataamisesta, ja apteekissakin tulee pyörähtää. Mutta, onpa vielä aikaa: huomenna lähden miekkosen mukana Vaasaan ja tiistaina päivällä junalla kohti Helsinkiä. Armas siskoni majoittaa yöksi ja vie kentälle seuraavana päivänä. Niin ja ottaa mukaansa mun talvivaatteet, pipot, tennarit, jne. jotta voin istahtaa koneeseen niillä vaatteilla, joita tarvitsen reissussakin... Onneksi mukana on edes yhden pitkät housut ettei tarvitse herättää suurta hilpeyttä sandaaleilla ja shortseilla.