Vihreän Joen Rannalla

Maanantaina alkanut viidakkoelämä muistutti vähän seurakunnan leirejä: aikaisin ylös, kymmeneltä hiljaisuus, paikka eristettynä muusta maailmasta ja välillä puhutaan asioista, jotka menee ihan yli hilseen. Mutta ruoka on taivaallista ja muutama päivä riittävät aikaan saamaan sellaisen rentoutumisen maksimoitumisen, että huomaa miettivänsä, olisiko lintubongaaminen sittenkään hassumpi harrastus. Boholin saarella, Lobocin kylän sivussa sijaitseva Nut Huts oli ehdottomasti hyvä kokemus. Belgialaispariskunnan omistuksessa jo kolmetoista vuotta ollut guest house on lievästi sanottuna piilossa, mutta paikan suosio takaa kyllä sen, että paikalliset osaavat neuvoa porukan perille. Rinkka selässä pyörivä eksynyt lammas ohjataan kyllä "hulluille majoille" vaikka muualle olisikin pyrkimys.

Esimerkkiä Nut Hutsien majoitustarjonnasta. Portaat oli pakko olla tikapuut, ettei vuohet kiipeäisi partsille.

Suosio näkyy kävijämäärässä: nytkin mökit olivat melkein täynnä ja sitä mukaa kun joku lähti, pian pörhälsi taas seuraava vieras paikalle. Nut Huts ei ottanut varauksia huoneista vastaan, joten vähän sormet ristissä matkustin maanantaina mestoille. Mutta huone löytyi, ja kivakin sellainen. Asetuin taloksi ja jäin ihmettelemään paikkaa.

Kolme yötä siellä vierähti. Maanantai meni ihmetellessä paikkaa, eläimiä vuohista liskoihin ja miljöötä itsessään: joen rantaan rakennettu paikka käsitti kuusi isoa huonetta, yhden tai kaksi dormia eli niitä huoneita, joista voi vuokrata ihan vain sänkypaikan kerrossängyistä, ja noin kymmenen pienempää huonetta. Hinnat vaihtelee 12-20 euroon yöltä. Vähän kirpaisee, mutta menkööt. Tuo on muuten ohi mennen mainittuna sellainen seikka, joka Filippiineillä eroaa muista Aasian maista, joissa on tullut kuljettua. Laosin halvin huone irtosi kahden euron ja kymmenen sentin hintaan yöltä, Thaimaassakin löytää vilkkaimmaistakin paikoista asiallisen huoneen kymppiin. Filippiineiltäpä ei. Aivan se roskaluokan majoitustarjonta loistaa poissaolollaan. En osaa analysoida syytä tarkemmin, mutta sen huomaa, ettei kukaan halua myydä tai vuokrata mitään täyttä paskaa. Filippiiniläiselle mentaliteetille ei sovi laittaa vierasta huoneeseen, jossa häävisti itsekään nukkuisi. Hanat toimivat, pedit ovat puhtaita ja lakanat vaihdettuja, pyyhkeet saa talolta, yksittäispakatut saippuat odottavat pesuhuoneessa ja huone siivotaan vieraan niin halutessa vaikka päivittäin. Toisin sanoen perhevetoisissa majataloissa ei ole vaihtoehtoa "Täyttä paskaa eurolla". Kun vuokraat huoneen, saat palvelua eli aikaa ja se maksaa. Tämän johtopäätöksen jälkeen on helppo sanoa, että eipä harmita maksaa tuplahintaa huoneesta. Muu elämä on sitten edullista ja hei, jos meinaa syödä kynsiään säästääkseen rahaa, ei kannata ehkä lähteä kotoa.




Punainen katto merkitsee puolta väliä... jei!


Nut Hutsin suosio näkyi oikeastaan vain iltaisin, kun ravintolalle - tai oikeastaan koko paikan olohuoneeseen - kerääntyi porukka syömään, lukemaan, pelaamaan korttia, hengailemaan muiden kanssa. Muutaman kymmenen neliön kokoinen katettu terassi tarjosi löhöilypaikkaa, riippumattoa, jopa petiä päikkäreille ja ruokapöytiä. Ilta-aikaan sai siis kokoontua yhteen muiden kanssa jos tahtoi. Jos verkostoituminen ei kiinnostanut, sai omassa huoneessa aivan täyden rauhan, sillä matkaa ravintolaterassille oli sopivanlaisesti - eli miljoona porrasta. Kuten paikka ilmoittaa sisään kirjautuessakin: kaikenlaista aktiviteettia on tarjolla kajakkimelonnasta trekkaamiseen mutta ihan vaan rentoutuakin sopii - mikään muu ei ole pakollista kuin portaiden kiipeäminen. Kuvassa näkyy puolet niistä: otin kuvan ylätasanteelta tullessani mestaan. Näkyvä punainen katto on puoli värin krouvi, eli se ravintola. Yhtä monta porrasta on vielä alas rantatöyräälle, josta löytyvät majoitustilat. Meikäläisen pohkeet on muutaman päivän jälkeen kuin esteratsastajalla!



Kajakki vuokralle muutaman euron tuntihintaan ja sitten menoksi! Kiinalaisturistit räpsi kuvia ja käskivät mun vilkuttaa....

 
Niistä aktiviteeteistä puheenollen, aika vierähti mm. bussimatkaillen tarsiereita katsomaan, meloen kajakilla pitkin jokea, saunoen ja lätkien korttia. Aika monta mielenkiintoista juttua siis. Tarsier on maailman pienimmäksi mainostettu kädellinen eikä siis oikeastaan ole apina, kuten ehkä jossain vaiheessa väitin. Matkailu sivisti! Kyseessä siis pieni pieni eläin, jonka yksi silmä on aivojaan suurempi (tunnen myös tällaisia ihmisiä) ja jota tapaa vain ja ainoastaan Boholin saarella Filippiineillä. Pikkuiset olivat varsin suloisia ja reissu muutenkin antoisa paikallisen jeeppi-bussin kyydissä. Sikahalpa matkustuskeino: jengiä vaan lava täyteen ja tuollainen noin 30 km:n matka kustansi 20 pesoa eli alle 40 eurosenttiä.

Normaalisti näiden bussien kyljessä on maalattuna reitti, jota kulkevat. Helpottaa kummasti oikean auton valinnassa.

Kun pakolliset tarsierit oli nähty, voi seuraavana päivänä keskittyä urheiluun. Kajakkimelonta voisi tietysti olla ihan vaan leppoisaa ajan vietettäkin mutta kun samaan jokeen tupataan kaikki kansainvälisessä jääkiekossa menestyneiden maiden edustajat, kilpailuhan siitä välttämättä tulee. Mutta johan oli hauskaa! Suunnitelin jo Teuvan joelle kajakkimelonnan viestikilpailuja... onko järjestelyjengiin mukaan lähtijöitä?

Ja kyllä, myös sauna oli saatavilla! Ei nyt tietenkään kotiolot voittanutta mutta belgialaisten bambumajaansa rakentama yrttisauna oli ihan pätevä vaihtoehto koti-ikävää potevalle. Yrttisauna rentoutti ja kokovartalon öljyhieronta sen päälle teki tehtävänsä. Ei puuttunut kuin maittava ruoka ja taas oltiin tuutilullaa kymmeneltä.

Niin ku ei muuten hikoilisi kolmen kymmenen asteen helteessä, on ängettävä itsensä vielä saunaan!

Kun tuli vaihdettua siinä terassilla istuessa myös mielipiteitä ja vinkkejä, päätin kuulemiseni perusteella skipata ne mainitut suklaavuoret. Edellisessä postauksessa mainittu sade jatkaa edelleen työtään, onhan menossa vielä oikeastaan sadekauden rippeet tällä pallon puoliskolla. Tämän vuoksi vuorikumpulat, jotka ovat Boholin suosituin nähtävyys, eivät ole saaneet sitä suklaiselta näyttävää peitettä itselleen, jonka kuiva kausi alkaessaan tuo. Nyt nähtävillä kuulemma on hillitön määrä vihreitä pieniä mäen nyppylöitä, joten ajattelin, että jääkööt se nyt sitten väliin - säästän rahat ja vaivan ja pääsen lähtemään seuraavaan kohteeseen.

Tagbilaranin kaupungin välietapin kautta uudelle saarelle. Piti käydä täyttämässä lompakko ja leikkauttamassa reuhka, joka uhkasi ylettyä jo ponihännälle. Hyvää työtä vajaan kahden euron hintaan - hämmästyttävä huomio muuten: 95% kaikista partureista on miehiä. Uusi tukka, uudet kujeet: ja täälläpä ollaan, Camiguen saarella. Pieni kiva saari, josta ensivaikutelma vielä hieman yksitoikkoinen. Ainakin voi todeta, että kiva huone, meren aalton pauhu ja riippumatto. Niin ja pirun halpa mutta täydellisen hyvä ruoka. Se on nähtävästi kaikkialla... lomalla ei ole kuin aikaa! Ajatella ja syödä. Niitä pääasiassa tulee tehtyä. Ensimmäinen sopii tietysti tällaiselle taivaanrannan maalarille mutta jälkimmäisestä kieltäytyminen vaatisi kovaa itsekuria. Ruoka on hyvää, halpaa ja sitä on saatavilla koko ajan. Lihominen on väistämätöntä. Onneksi pyöreä on kiva muoto!