Sininen Ja Valkoinen

Minä sitten vihaan Jukka Kuoppamäkeä, jota lainasin otsikossani, mutta c'mon - kun maisema näyttää tältä, ei paljon tule muuta mieleen...

Rantakauden viimeistä viedään, seuraavat taas joskus loppuvuodesta... Ensi talven lomakausi jää tätä ja totuttua lyhyemmäksi, mutta kyllä nyt aina yhtä joulua pitää pakoon päästä. Nyt olen kylläkin jo aloittanut ylipuhumiskuviot, jotta seuraavalle matkalle saadaan myös kavereita mukaan. Ehkä parin kuukauden reppureissut saa nyt jäädä: ihannekuvio ensi talvelle olisi pari viikkoa kavereiden kanssa ja pari viikkoa yksinään. Kaikkea aikansa, kolmas kerta toden sanoo ja mitä niitä kliseitä nyt on. Tai no, niin sanon nyt ja katsotaan loput sitten syksyllä taas, kun vanne kiristää päätä kiireisen kesän jälkeen ja on kavereiden kanssa koluttu Suomen mielenkiintoisimmat festarit, kesätapahtumat ja -terassit ja pinna on kireällä niihinkin hyypiöihin.

Markkinapuheet sikseen ja takaisin aiheeseen. Rantapäiviä siis jäljellä enää nolla, kun Camiguin jää huomenna taakseni. Jäljellä on kaksi viikkoa eloa Filippiineillä ja pohjoisessa on vielä paljon nähtävää ennen kuin voi nousta koneeseen ja lähteä Hong Kongin viikolle ennen kotiin paluuta. Ostin torstaille lentolipun Boholin pääkaupungista, Tagbilaranista Manilaan. Hintaa lipulle sellaiset 40 euroa eli ei mene konkurssiin vaikka vähän lentelisikin täällä. Maitse matkustaminen tulee loppulaskuissa kalliimmaksi ja vie huomattavasti enemmän aikaa. Luulin siis, että minulla olisi aikaa torstaiaamuun asti Camiguinilla mutta väärinpä luulin, koska lautat eivät kulje tiistaisin tai torstaisin joten joudun ottamaan lautan Boholille jo huomenna. Manila saavutetaan torstaina vasta illalla ja koska bussit pohjoiseen lähtevät iltakuudelta, vietän ilmeisesti perjantaipäivän Manilassa. Sehän tulee kuin tilauksesta, sillä perjantaina ja lauantaina voi antaa äänensä ennakkoon Suomen presidentin vaaleissa suurlähetystössä. Selvittelen vielä, onnistuuko äänestäminen pelkällä passilla ja jos onnistuu niin missioni on saavutettu. Sanoin jo lähtiessäni, että tulen takaisin vasta, kun Suomella on kokoomuslainen presidentti: koti-ikävä painaa, joten kannan ainakin oman korteni kekoon, ettei tarvitsisi sanojaan syödä.




Japanilaisturisti! Miksi ne tekee tämän poseerauksen rannalla tai jonkin hienon paikan edessä? MIKSI?


Camiguinilla on ollut leppoisa. Lauantaina pystyi taas allekirjoittamaan faktan, jonka tuhat kertaa matkoilla toteaa: parhaimpia hetkiä ei voi tallettaa kameralle. Olisi tietysti auttanut hippasen, jos koko masiina olisi ollut edes mukana mutta sinne se jäi guest housen sängylle, kun otin mopokyydin kaupunkiin. Illallisen ja punaviinipullollisen jälkeen alkoi ravintolan yökerhossa pauhata jopa ihan kuunnelta musiikki. Toim. huom. että neidin musiikkikorva on hieman allerginen discojytkeelle mutta nyt Eminemin ja Rihannan duetto vaan upposi ja kun filippiiläisnuoriso veti turistin tanssilattialle, ei auttanut panikoida. Hauska nuorisojengi oli niin otettu länsimaalaisseurasta, että päättivät näyttää, miten täällä vietetään lauantai-iltaa. Matka kävi eräälle torille, jossa oli live-musiikkia. Ja voi totta vie, millaista! Kuuden hengen bändi soitti rokkijytää ja kun siihen yhdistetään sekä hyvä mies- että naisääni, ei tullut edes kovin paljon ikävä Antti Tuiskua. Virkavalta keskeytti bileet hetkeksi mutta laulajamimmi palasi lavalle takaisin ja kertoi poliisisetien huolen: bileet keskeytetään, ellei tanssilattia täyty. No perkele, jos kerta poliisivoimat käskevät! Joskus kahden korvilla oli aika siistiä lava ja lähettää ihmismassa kotiin. Turistit kiittivät oppaita ja painuivat pehkuihin.




Kuumilla lähteillä.

Viinihuurut ja pääkipu peseytyivät pois kuumilla lähteillä. Vartin ajomatkan päästä löytyi muutama allas täynnä niin lämmintä vettä, että edes mua ei kauhistuttanut astua altaaseen. Kun päivittäin käytettävä suihkuvesi on kylmää, +39 astetta on mielestäni erinomainen lämpötila vedelle, jossa tulee uida. Muita ihmetyksen aiheita ovat olleet mm. White Island, jolle pitää ottaa vene saaren rannasta. 400 peson (8 euron) hintainen venekyyti laskutetaan venettä kohden, joten mukaan kannattaa kysäistä vaikka naapurihuoneen porukkaa, sillä botskiin saa lapata max. kuusi henkeä. Valkoinen saari on nimensä mukaisesti pelkkää valkoista hiekkaa, ei mitää muuta. Aamulla laskuveden aikaan se on suurimmillaan ja illalla nousuveden mailla siitä näkyy enää vain lakea, jos sitäkään. Kuun sirpin muotoinen valkoinen hiekkarykelmä oli kiva käydä katsomassa.

Kulutin tänäaamuna tunnin verran aikaa etsiessäni automaattivaihteista skootteria mutta eipä onnistanut. Enkä millään uskaltanut ottaa sellaista mopoa, jossa tulee itse huolehtia vaihteista - ei perhana, ei ensi kokemusta vuokratulla pyörällä Aasiassa. Naurakaa pois vain mutta kun minä en uskaltanut ja sillä sipuli. Guest housen omistava kanadalaisukko tänään sitten alkuillasta näytti, miten tuollaisella mopolla ajaminen onnistuu käytännössä ja vieläpä opin sen. Meinasin kokeilla onneani huomenna, mutta tuon lauttasekoilun vuoksi se jää nyt sitten tekemättä. Matkavakuutuksen tarjoava taho voi huokaista helpotuksesta.





Joku joskus muuten ihmetteli, että omistaako siellä kukaan paikallinen mitään, kun kaikki majatalot tuntuvat olevan ulkomaalaisomistuksessa. Well, pakko sanoa, että ei ainakaan mitään menestyvää lafkaa. Toki poikkeuksia on, sitä en kiellä, mutta ensimmäisellä lomaviikolla Palawanissa tapaamani brittimies oli sangen oikeassa sanoessaan, että filippiiniläiset on todella ahkeria ja lojaaleja työntekijöitä, mutta täysin hyödyttömiä, jollei niitä johdeta. Brittiukko itse pyöritti varsin suurta majataloa, joka oli täynnä joulusta huhtikuuhun enkä epäile paikan suosiota. Ulkomaalaisomistuksen huomaa oikeastaan joka ainoassa menestyvässä paikassa - niin täällä Secret Covellakin, jonne vaihdoin maanantaina. Edellisessä paikassa ei ollut mitään vikaa, kaikki oli ihan siistiä ja henkilökunta mukavaa, mutta jotenkin siinä maanantaiaamun vitutuksessa pinna katkesi, kun odotin vesipulloa puoli tuntia. Se paikka oli ihan paikallisomisteinen ja sen kyllä huomasi.. ne on ihan pieniä juttuja, mutta joiden eron huomaa kahden paikan välillä hyvin selvästi. Siinä missä canadalaisomistuksessa olevan paikan pöytä siivotaan välittömästi nostettuasi perseen pöydästä (tai aiemmin, jos huomaavat, että jatkat istuskelua myös ruokailun jälkeen), toisessa paikassa samat astiat lojuvat pöydässä vielä tunnin päästä, kun olet jo käynyt huoneessasi paskalla, suihkussa ja olet lähdössä jo jonnekin. Valloillaan on vähän sellainen mentaliteetti, että miksi tehdä juuri nyt mitään, minkä voi tehdä hetken päästä? On vaikea yhtäkkiä kuvata, että mitkä ovat suurimpia eroja tai miksi se nyt mua rassaa, jos astiat lojuu pöydässä tunnin - ei se välttämättä rassaakaan, mutta kyse on kokonaisvaltaisemmasta erosta: toisaalla vain kaikki toimii niin mutkattomasti ja toisaalla ei oikein mikään pyytämälläkään. Kukaan ei tee tahallaan mitään viivyttääkseen asioiden joutumista - sitä vain on joko painotettu että asiat voi tehdä heti ihan yhtä hyvin kuin hetken päästäkin. Painotuksen tietysti opettaa paikan johtaja - ja summa summarum, taas ollaan siinä aasialainen tyyli - länsimaalainen tyyli -kisailussa, jossa ei ole voittajia.

Mutta ennen kuin keksin aasinsillan johonkin johtajuusoppiin, on aika lähteä tsekkaamaan nettiyhteyden toimivuudet tänään. Se voi olla, että toimii, koska ei ole tuullut, tai voi olla että ei toimi, koska on ollut aurinkoista. Tai sitten Isä Jumala ja paikallinen teleyhtiö ovat tänään jotain muuta mieltä - kuka tietää! Ilahduttakaa kommenteillanne!