Matkalla Aurinkoon

Manila, Filippiinit.

 31 tuntia sen jälkeen, kun olin painanut siskon oven kiinni lauantaiaamuna Vantaalla, saavuin Manilaan Friendly's Guest Houseen. Matkan teko sujui mallikkaasti. Väsy nyt tietenkin oli, mutta onneksi sai nukuttua aina siellä ja täällä, kuten koneissa tai Dubain lentokentän lattialla sopivassa hiljaisessa nurkassa. Matkassa ei mitään erityistä mainittavaa, guest housekin aika perussettiä: kallis huone tasoonsa nähden, kuten pääkaupungeissa (tai isoissa kaupungeissa ylipäätään) aina on. Mutta majatalon kattoterassilla istui miellyttävästi lukien kirjaa, käyttäen nettiä, juoden kahvia. Hauska huomata muuten, että tuntuu olevan maan tapa, että majataloissa kahvi ja tee ovat ilmaisia ja aina saatavilla. Friendly's Guest Housen kattotasanteella oli myös kiva keittiö kaikkien käytössä. Kun pari yötä oli nukuttu pääkaupungissa, oli aika siirtyä lomalle. Univelka oli jo taitettu, vaikka luulin sen vievän taas kolme päivää, kuten aiemmilla reissuilla. Mutta ei, nyt selvisin nopeammin oikeille aikakoodeille (joka täällä siis GMT +8).

On parasta mainita muutama seikka Filippiineistä heti alkuunsa, niin saadaan faktat tietoon. Kyseessä siis saarivaltio, jolla jonkin laskuopin mukaan 7107 saarta. Kun katselee maan karttaa, voisi vetää rajavedon pääsaarista johonkin 15-20 saareen. Nämä siis isompia saaria, joilla elinkeinoa, asutusta yms. Seitsemään tuhanteen on arvatenkin laskettu kaikki laskuveden aikaan näkyvät kiven nyppylätkin. Jengiä tuollaiset 93 miljoonaa, josta 11,5 miljoonaa asuu pääkaupungissa. Mustatukkaista ja tummahipiäistä hiihtäjää siis näkyy paljon, porukkaa on melko tavalla. Kansalla on luonnollisesti oma kielensä, tagalog, josta noin 170 eri väännelmää ja murretta. Valtion kieliksi mainittu myös englanti sekä 11 muuta kieltä. 90% asukkaista kristittyjä, heistä jopa 80% roomalaiskatolilaisia. Aika yllättävä tieto! Tämä seikka erottaa heti Filippiinit muista Aasian maista, joissa on tullut vierailtua. Valuutta peso, jonka kurssi euroon suurinpiirtein sellainen että 1 euroa = 53 pesoa ja hilut päälle. Itse pyöristän 1=50 niin pysyy lyhyellä matematiikallakin perässä.



Palawan, El Nido.

Toinen asia, joka erottaa Filippiinit esimerkiksi Thaimaasta, jossa nyt on parina talvena tullut hengailtua niin pohjoisessa kuin etelässäkin, on turismin määrä ja sen tuomat sivuseikat. Epäreilu vertauspohja ehkä, kun puhutaan turismin suorastaan runtelemasta Thaimaasta, johon on tehty jos jonkinlaista pakettimatkaa jo vuosikaudet, mutta se lienee maa, jonka tavat ja tyylit ovat useammalla lukijalla hallussa tai tiedossa, kuin esim. Kambodzan, jos lähtisin siihen vertailemaan. Filippiinit on siis huomattavasti vähemmän turistoitunutta maata. Toki länsimaalaisia näkyy katukuvassa siellä täällä mutta ei missään tapauksessa sellaisessa mittakaavassa kuin esimerkiksi Thaimaassa. Olen pohtinut syitä ja tullut siihen tulokseen, että suorien lentojen puute ja pienet kentät voivat olla yksi syy. Saaret ovat upeita mutta niille päästäkseen on otettava pieniä paikallisia reittikoneita, jollaisella itsekin matkustin tiistaina Palawanin saarelle. Kun ei ole turismia, ei ole turismin mukanaan tuomia vaikutuksia - niin hyviä kuin huonojakin. Eilen teki niin pirusti mieli irkkukahvia, oikein hyvällä viskitujauksella ruoan päätteeksi. Arvatkaas löytyikö? Tai kun vertailee palveluja, ravintoloiden määrää jne. Thaimaahan, ymmärtää, että Filippiinit vasta harjoittelevat turismia. Samalla asiassa on paljon hyvää: vaikeinta itselleni on uskoa, ettei joka ainoa henkilö, jonka kanssa asioit, yritä kusettaa. Thaimaan matkailun jälkeen on oppinut, että korvat menevät lukkoon, heti kun joku tuktuk-kuski pölähtää nurkan takaa tai sammakkofiguureja myyvä nainen ilmestyy eteesi ravintolassa, rannalla, kadulla, missä ikinä liikutkin. Reissun lopussa onkin mielenkiintoista summata, pitääkö neljän ensimmäisen päivän arvio paikkaansa: olisiko todella niin, että filippiiniläiset eivät vielä hoksaa kinua länkkäriltä kaikkea irti?

Thaimaalaisten vitutus turisteihin on kasvanut aivan aiheesta, sitä en kiellä, mutta on hauska huomata, miten filippiinot ovat niin avoimen kiinnostuneita meistä turisteista, haluavat jutella, katsella, ihmetellä. Hymyilevät syyttä ja ovat uteliaita. Itse sain taas kaikki Puerto Princesan koulutytöt puolelleni ihan vain vaalealla hipiällä ja hymyllä, jota koristi hammaskoru (seikka joka muuten täällä päin tuntuu aiheuttavan aina hämmästystä).
Asia, joka taasen vaatii lisää tottumista, on teitittely. "Yes, madam". "Sure, madam". "Of course, madam". "You're welcome, madam". Neiti toimitusjohtaja toki kiittää ja kumartaa mutta ei nyt herranjumala liioitella! Mutta minkäs teet, madam, he ovat siihen tottuneet. Täällä madam/sir on Suomessa "niin halusiksä jotaki vai?"

 

Rantahuone. Tämän lähemmäksi ei veden viivaa päässyt.

 Sellaisia mietteitä reissun alkutaipaleelta. Sitä on siis jatkunut vasta sunnuntaista, joten raportoitavaa ei ole. Manilasta otin lennon Palawanin saarelle, Puerto Princesaan, joka on sen pääkaupunki. 80 minuutin lento oli kiva ja kivuton (ja niillä oli koneessa arvontaa! En vain yhtään tajunnut mistä on kyse, niin en varmaankaan osallistunut). Kuuden tunnin minibussimatka El Nidoon sen sijaan ei ollut ihan kiva ja kivuton, kun koko matka ajettiin vuoristotietä. Ensimmäisellä reppureissulla Thaimaan pohjoisessa matkustettiin Mikon kanssa Chiang Maista Paihin, ja kerroimme matkasta täällä. Samanlainen oli tämäkin matka mutta kesti vain hieman kauemmin. Mutta, ehkäpä paratiisit ovat hieman hankalan matkan päässä. Kuten koko Filippiinit? Kuten Palawanin El Nido ja hiljainen ranta, jolle ystävällinen kuski minut vei? Pyysin rauhallista rantaa, mökkiä aivan rantaviivalta. Katsokaapa mitä sain. Vajaalla parilla kympillä sai upean kämpän, jossa oma kylppäri. Vesi kylmää, sähköt poissa aamukuudesta iltapäiväkahteen, kuten koko kylässä. Rauhaisaa ja alkeellista - kyllä se on ihmisen hyvä olla taas!



Auringonlaskun aikaan, kuva otettu omalta terassilta.


Paitsi kahvi, myös wi-fi on ilmainen asukkaille. Hidas nettiyhteys, mutta en minä muuta odottanutkaan. Se kuitenkin takaa kuulumisia. Palataanpa, kun olen tehnyt jotain muutakin kuin lukenut Stieg Larssonia ja hikoillut.

Kiitos, kun tulit taas lukemaan. Reissua kestää helmikuun alkuun, pysy mukana ja jätä puumerkkiäsi kommentteihin!